Tässä postauksessa kerron, miksi realistisuutesi voi estää haaveidesi toteuttamisen.
”Kartta ei ole maasto”
NLP-koulutuksen myötä tutustuin erääseen keskeiseen NLP:n perusperiaatteeseen: Kartta ei ole maasto.
Tämän taustaolettamuksen mukaan jokainen meistä luo kartan, representaation maailmasta, jossa elämme.
Meidän karttamme maailmasta vaikuttaa siihen:
- millaisena koemme maailman ja elämämme,
- miten havaitsemme ja tulkitsemme maailmaa ja tapahtumia ja
- mitä vaihtoehtoja näemme itsellämme olevan tässä maailmassa.
Emme ole koskaan tekemisissä suoraan maailman eli maaston kanssa vaan toimimme aina oman karttamme pohjalta ja välityksellä.
Käydään ensin läpi teoreettisempi osuus ja lopuksi kerron sinulle, mitä vaikutusta tällä kaikella konkreettisesti voi olla juuri sinun elämässäsi.
Korzybski on kirjoittanut (vapaasti suomentaen kirjasta Structure of Magic, Volume I, s. 7):
”Kartta ei ole maasto, jota se esittää, mutta jos se on oikeanlainen, sillä on samanlainen rakenne kuin maastolla mikä selittää sen käyttökelpoisuuden.”
Kolme rajoitteiden kategoriaa
Edellä mainitun kirjan ensimmäisessä luvussa NLP:n kehittäjät Richard Bandler ja John Grinder esittelevät kolme rajoitteiden kategoriaa, jotka vaikuttavat siihen, että jokaisen ihmisen kartta maailmasta on väistämättä erilainen kuin muiden.
Nämä rajoitteiden kategoriat ovat neurologiset rajoitteet, sosiaaliset rajoitteet ja yksilölliset rajoitteet.
Neurologiset rajoitteet
Neurologiset rajoitteet vaikuttavat siihen, että emme voi huomata kaikki ilmiöitä, joita maailmassa on meneillään.
On olemassa tapahtumia, joita aistimme eivät havaitse, koska ne ovat aistiemme rajojen ulkopuolella. Esimerkiksi ihmisen kuuloalue on noin 20-20 000 Hz ja se huononee iän myötä.
Tästä syystä esimerkiksi vanhentuessamme emme enää kuule heinäsirkkojen siritystä ja voi tuntua, että niitä ei enää ole olemassa, koska tuttu sirinä on poissa.
Maailmassa on kuitenkin jatkuvasti myös korkeampia ja matalampia ääniä, jotka ihmiseltä jäävät havaitsematta tämän neurologisen rajoituksen takia.
On olemassa siis maailma sellaisenaan kuin me ihmiset sen havaitsemme, mutta todellisuudessa se on paljon moninaisempi kuin voimme aisteillamme havaita.
Emme myöskään näe kaikkia olemassa olevia aallonpituuksia silmillämme ja myös kosketusaistissamme on rajoituksia.
Bandler ja Grinder viittaavat Weberin tutkimuksen tuloksiin, jonka mukaan kykymme havaita kaksi samanaikaista kosketusta vaihtelee dramaattisesti sen mukaan, mihin kehon osaan meitä kosketetaan.
Pikkurilliin kosketettaessa tunnemme hyvin pienenkin kosketuskohtien välisen etäisyyden kahtena erillisenä kosketuksena. Mutta kun meitä kosketetaan olkavarteen, pisteiden välimatka täytyy olla kolmikymmenkertainen ennen kuin tunnemme ne kahtena erillisenä kosketuksena.
Havaintojemme puutteellisuuden olemme voineet huomata esimerkiksi tieteilijöiden kehittässä laitteita, jotka ylittävät omat rajoitteemme.
”Siispä”, Bandler ja Grinder kirjoittavat, ”yksi tapa, jolla karttamme maailmasta väistämättä eroaa itse maailmasta, on se, että hermojärjestelmämme systemaattisesti vääristää ja jättää pois kokonaisia osia todellisesta maailmasta.”
Hermojärjestelmämme on ensimmäinen ”suodatinsetti”, joka erottaa maailman eli maaston meidän sisäisestä kartastamme.
Sosiaaliset rajoitteet
Toiseen tapaan, jolla kokemuksemme maailmasta eroaa itse maailmasta, vaikuttavat sosiaaliset rajoitteemme.
Bandler ja Grinder kertovat, että näillä sosiaalisgeneettisillä tekijöillä he tarkoittavat esim.
- kieltämme,
- hyväksyttyjä havaitsemistapoja ja
- kaikkia yhteisesti hyväksyttyjä ”taruja”, fiktioita.
Kieli on ehkä yleisesti tunnetuin sosiaalisgeneettinen ”suodatin”.
Esimerkkinä he kertovat pohjois-Carolinan amerikanintiaanien maidu-kielestä, jossa koko värispektrin kirjoa on kuvaamassa vain kolme sanaa.
’Lak’ kuvaa punaista, ’tit’ vihreää ja sinistä ja ’tulak’ tarkoittaa keltaista, oranssia ja ruskeaa.
Vaikka ihmisillä on valtavan paljon erottelukykyä mitä tulee väreihin, maidua puhuvat ryhmittelevät kokemuksensa näihin kolmeen kategoriaan, jotka heidän kielensä tarjoaa.
Niinpä esim. suomenkieltä puhuva saattaa kuvailla värikokemuksensa kahtena erillisenä asiana (esim. keltainen kirja ja oranssi kirja), kun taas maidua puhuva lajittelee nämä samanlaisiksi (kaksi ’tulak’ kirjaa).
Bandler ja Grinder huomauttavat, että neurologiset rajoitteet ovat normaalioloissa samat kaikille ihmisille, kun taas sosiaaliset rajoitteet ovat yhteisiä saman sosiolingvistisen yhteisön jäsenille.
Niinpä nämä rajoitteet alkavat radikaalimmin erotella meitä ja meidän kokemuksiamme toisista ihmisistä ja heidän kokemuksistaan.
Yksilölliset rajoitteet
Yksilölliset rajoitteet taas Bandlerin ja Grinderin mukaan aiheuttavat eniten eroavaisuuksia yksittäisten ihmisten välillä.
Näillä rajoitteilla viitataan kaikkiin niihin representaatioihin, joita teemme maailmasta pohjautuen omaan uniikkiin henkilöhistoriaamme.
Jokaisella ihmisellä on omat yksilölliset elämänkokemuksensa lapsuudesta asti, ja kahden ihmisen kokemukset eivät koskaan ole samanlaiset.
Yhtäläisyyksiä voi toki olla paljonkin, mutta identtisiä ne eivät ole koskaan, ei edes identtisten kaksosten tapauksessa.
Erot, joita yksilölliset rajoitteet muodostavat eri ihmisten välille voivat olla joko
- kokemuksiamme rikastuttavia (esimerkiksi niin, että havaitsemme paljon vaihtoehtoisia toimintatapoja eri tilanteissa) tai
- kokemuksiamme köyhdyttäviä (esimerkiksi siten, että kykymme toimia eri tilanteissa tehokkaasti/hyödyllisellä tavalla on rajoittunut).
Lue myös: 4 yleistä kritiikkiin liittyvää uskomusta
Mitä johtopäätöksiä tästä kaikesta voi vetää?
Minuun tämä kaikki on vaikuttanut niin, että hahmotan, että minun kokemukseni maailmasta on vain minun yksilöllinen kokemukseni maailmasta.
Henkilökohtainen käsityksemme maailmasta ei kuvaa tarkasti sitä, millainen maailma oikeasti on, vaikka me ihmiset usein kuvittelemme niin oman kokemuksemme pohjalta.
Meillä kaikilla on esimerkiksi rajoittavia uskomuksia siitä, mikä meille itselle ja ihmiselle yleisesti ottaen on tässä maailmassa mahdollista, ja mitä pidämme meille itselle tai yleisesti ihmisille mahdottomana.
Harvoin sanon mistään, että ”tämä on totta”, sillä hahmotan oman rajallisuuteni ja omien aistieni rajallisuuden ja myös sen, että rajoittavat uskomukset voivat olla tielläni havainnoidessani tätä maailmaa.
”Totuudet” riippuvat mielestäni hyvin pitkälle havainnoijasta.
Myöskään tiede ja tieteellisten testien tulokset eivät ole yhtä kuin totuus.
Tämän huomaa usein jälkikäteen, kun tiede vuosien kuluessa edistyy jossakin asiassa, ja jokin uusi havainto kumoaa aiemmin käsityksen, joka on voinut siihen asti olla yhtä kuin yleisesti hyväksytty totuus jostakin asiasta.
Lue myös: Kritiikistä ja sen sietämisestä
Miksi tämä on merkittävää sinun kannaltasi?
Siirrytään nyt siihen asiaan, mitä merkitystä tällä voi olla juuri sinun elämässäsi:
Tulin joutuneeksi hiljattain tilanteeseen, jossa nämä tämän blogin teemat ilmenivät hyvin konkreettisella tavalla.
Löysin siis itseni tilanteesta, jossa yksi kaveri kertoi haaveistaan ja unelmistaan, ja toinen nämä kuullessaan suuttui silmin nähden, ja alkoi vaatia kaveriltaan realistisuutta.
”Tuo ei ole koskaan sinulle mahdollista! Ei tuo ole mahdollista tässä maailmassa! Ala nyt tippua pilvilinnoistasi ja katso asioita realistisesti!”
Totesin tilanteessa ääneen, että kyseessä on vain erilaiset uskomukset, toisella on enemmän rajoittavia uskomuksia tämän kyseisen asian suhteen kuin toiselle.
Realistisuutta vaativa kaveri huusi aina vain kovemmin, että kyseessä on tosiasia eikä mikään uskomus. Lopulta tilanne kärjistyi siihen, että nämä kaverit ottivat fyysisesti yhteen, kävivät siis toistensa kimppuun.
Uskomukset, varsinkin rajoittavat uskomukset, tuntuvat olevan asia, jonka äärellä ihmiset herkästi menettävät hermonsa, erityisesti jos joku uskaltaa kyseenalaistaa niitä.
Enkä toisaalta ihmettele; olemmehan usein niin vakuuttuneita omista havainnoistamme ja tunnumme ajattelevan, että omat mielipiteemme ovat yhtä kuin lopullinen totuus tästä maailmasta. Emme huomaa niiden monesti olevan lopulta vain mielipiteitä ja (toisinaan melko hataria) havaintoja.
Tämä on asia, jonka toivoisin voivani välittää koko maailmalle.
Sinun käsityksesi siitä, mikä on realistista ja mikä ei saattaa ollakin totta vain oman maailmankuvasi puitteissa. Yhtä lailla minun käsitykseni siitä, mikä on realistista, on totta minulle minun maailmankuvani puitteissa, mutta ei välttämättä jollekulle muulle.
Tämän vuoksi ei kuulu myöskään tapoihini sanoa kenellekään, että ”sinun on aika tippua pilvilinnoistasi”, sillä käsitykseni mukaan kyseessä voikin olla oma rajoittava uskomus.
Tämä rajoittava uskomus ei välttämättä ole rajoittamassa toista ihmistä ja hän ehkä pystyy sittenkin toteuttamaan haaveensa, koska hänellä ei ole samaa uskomusta.
Tätä kertoessani tulee mieleeni esimerkiksi sellaiset ihmiset, jotka aikanaan olivat sitä mieltä, että ihmisen ei ole mahdollista päästä kuuhun ja pitivät hulluina niitä, jotka halusivat rakentaa kuuraketin ja lennättää ihmisen kävelemään kuun pinnalle.
Olisiko ihminen koskaan käynyt kuussa, jos kaikki olisivat kuunnelleet näitä ”realisteja”?
Pohdittavaksi
Mihinkähän kaikkeen sinä pystyisit, jos ei olisi rajoittavia uskomuksia (tai haaveidesi toteutumista jarruttavia kanssaihmisiä omine uskomuksineen) rajaamassa sitä, minkä ajattelet olevan mahdollista tai mahdotonta?
Mitä kaikkea tässä maailmassa voisi tehdä, jos sinulla ei olisi uskomusta siitä, että haaveesi on epärealistinen?
Mitä sinä haluaisit tehdä ja saada aikaan, jos vain uskoisit pystyväsi siihen?