Laita hyvä kiertämään!

Psyykenlääketutkimusten ongelmat |  7+ keskeistä syytä, miksi lääkkeet eivät monilla toimi

 

Miksi kirjoitan tästä aiheesta

 

Tämä kysymys minulle aina välillä esitetään, muodossa tai toisessa:

”Näitähän on tutkittu jo vuosikymmeniä ja ne ovat tutkitusti tehokkaita ja turvallisia. Miksi et siis puhu lääkkeiden käytön puolesta?”

Psyykenlääkkeiden käyttö on nykyaikana niin yleistä, että niiden turvallisuus ja tehokkuus todellakin on tärkeää.

Tämä väittämä, että ”psyykenlääkkeet ovat tutkitusti tehokkaita ja turvallisia” on kuitenkin pulmallinen.

On monia kysymyksiä, joita meidän tulisi rohkaistua kysymään ja pohtimaan siitä huolimatta, että ne ovat osin aika ikäviäkin kysymyksiä.

Tähän postaukseen olen koonnut vuosien varrella aiheesta lukiessani vastaan tulleita ongelmia.

Näistä tutkimuksiin liittyvistä ongelmista olen oppinut esimerkiksi seuraavilta henkilöiltä:

Joanna Moncrieff (psykiatri, tutkija)

Irving Kirsch (mm. psykologian emeritusprofessori)

John Ioannidis (mm. lääketieteen professori)

Ben Goldacre (lääkäri ja tutkija)

Näistä pulmista löytyy jo kohtalaisen paljon tietoa, ja aihetta tutkivia ja siitä kirjoittavia on jo monia muitakin kuin nämä tässä mainitut.

Aiheesta riittäisi kirjoitettavaa vaikka kuinka, joten todennäköisesti tulen laajentamaan tätä postausta ja/tai kirjoittamaan lisää aiheesta erillisinä postauksina.

Kirjoitus ei vielä siis kata kaikkea vastaan tullutta. Joistakin asioista saatan myöhemmin vielä kirjoittaa tarkemmin sen sijaan, että ohjaan tutustumaan muualta löytyviin materiaaleihin.

Tämä postaus on melko pitkä, joten tässä klikattava sisällysluettelo:

 

MIKSI KIRJOITAN TÄSTÄ AIHEESTA

Ihmisten hyvinvointi etusijalla

Oletuksena tutkimustoiminnan eettisyys?

 

TAUSTAOLETUKSET

Näyttöön perustuvasta lääketieteestä

Onko näyttöön perustuva lääketiede luotettavaa?

Mitä tarkoittaa näyttö psyykenlääketutkimuksissa?

Miten tutkimukset etenevät?

Vertaisarviointi

 

TUTKIMUKSIIN LIITTYVÄT PULMAT

Kaksoissokkotutkimusten sudenkuopat

Muita tutkimusten ongelmia

Mitä tarkoittaa NNT ja miksi siitä on oleellista tietää?

 

RAPORTOINTIIN LIITTYVÄT PULMAT

Julkaisuharha

 

VASTAAKO YLEINEN KÄSITYS LÄÄKEHOITOJEN VAIKUTUKSESTA TODELLISUUTTA?

Käsitykset muuttuvat ajan myötä

 

Lopuksi

 

Ihmisten hyvinvointi etusijalla

 

Ihmisten turvallisuus ja hyvinvointi on minulle tärkeää.

Olen monet kerrat miettinyt, että maailmassa olisi paljon helpompiakin puheenaiheita kuin mielenterveyteen liittyvät asiat. Nämä teemat koskettavat kuitenkin niin monien elämää, että näistä on välttämätöntä puhua.

Ja samalla ajattelen niin, että yhdenkin ihmisen elämä on niin arvokas, että näitä aiheita on oleellista nostaa esiin.

Se, että joku lukee tai kuulee jotain itselleen merkityksellistä ja esimerkiksi alkaa hahmottaa oman tilanteensa uudella tavalla on sen arvoista, että joidenkin mielestä on typerää ”olla skeptinen”, ”olla lääkevastainen”, kyseenalaistaa yleisiä hoitokäytäntöjä yms.

”Lääkevastaisuus voi olla tosi haitallista,” kommentoi eräs henkilö somepostaukseeni.

Sanoisin, että lääkemyönteisyyskin voi olla haitallista silloin, kun sille ei ole hyviä perusteita.

En itse asiassa edes pidä itseäni yleisesti lääkevastaisena. Minusta niiden käytölle kuitenkin tarvitaan hyvät perusteet ja niiden täytyy olla toimivia ja ihmisten elämää ja hyvinvointia edistäviä.

Ja tämä ei ole esimerkiksi psyykenlääkkeiden suhteen lainkaan itsestään selvää.

 

Oletuksena tutkimustoiminnan eettisyys?

 

Uskoakseni useimmat ihmiset, jotka vahvasti luottavat tieteeseen, uskovat kaikkien tutkijoiden ja muiden tutkimuksiin vaikuttavien tahojen toimivan eettisesti oikein.

Uskon heidän olettavan, että toiminta on läpeensä rehellistä ja että kaikilla tutkijoilla ym. on aito pyrkimys luotettavaan, ihmisille avuksi olevaan ja terveyttä edistävään tietoon.

Näin itsekin aiemmin oletin, ja edelleen olen sitä mieltä, että sillä tavalla asian pitäisi olla.

Monilla tutkijoilla taatusti onkin eettisyys kunnossa ja halu tehdä hyvää tieteellistä tutkimusta.

Usko siihen, että asia on kaikkien tutkimustahojen ja tutkijoiden osalta näin, ja toive siitä, että näin kuuluu olla, on kuitenkin eri asia kuin se, että onko se totta.

Tämä postaus tuskin on erityisen mukavaa luettavaa, mutta minusta meidän on tärkeää tietää pulmista, joita psyykenlääketutkimuksiin liittyy.

Ennen kuin menemme pidemmälle tähän aiheeseen, haluan varmuuden vuoksi sanoa, että lääkityksiä ei saa lopettaa yhtäkkiä.

Tämä aihe on tärkeä, koska muutoin ihan liian monet voivat jäädä siihen käsitykseen, että oma tilanne on toivoton ja että he ovat tosi sairaita, koska ”tutkitusti tehokkaat” lääkkeetkään eivät heitä auta. Se ei kuitenkaan tarkoita, että lääkityksen voi lopettaa yhtäkkiä.

Vielä ennen varsinaiseen aiheeseen sukeltamista haluaisin sanoa tämän:

Löydät tästä postauksesta linkkejä esimerkiksi englanninkielisiin artikkeleihin ja YouTube videoihin.

Huomioithan, että YouTubessa voi usein valita myös suomenkielisen tekstityksen (automaattikäännös), ja Google Kääntäjä voi olla avuksi artikkeleiden ymmärtämisessä, jos englanniksi lukeminen tai kuunteleminen ei kovin hyvin suju.

Tällaiset automaattikäännökset eivät toki täydellisiä ole, mutta voivat kuitenkin helpottaa asian ymmärtämistä.

Takaisin ylös

 

Psyykenlääketutkimusten ongelmat

 

Taustaoletukset

 

Näyttöön perustuvasta lääketieteestä

 

Minusta eräs ihmisyyteen liittyvä yleinen pulma on se, että usein unohdamme tutkailla, millaisia oletuksia meillä eri asioista on, ja onko noilla oletuksilla todella niin vakaa pohja kuin usein oletamme.

Aloitetaan siis melko laajasta näkökulmasta ja tarkastellaan hieman ”näyttöön perustuvaa lääketiedettä”. Minusta tämä on yksi sellaisista asioista, joita turhan harvoin pohditaan.

Nykyään paljon korostetaan sitä, että käytettävien hoitomenetelmien täytyy perustua näyttöön.

Esimerkiksi Käypä hoito -suositusten mainitaan olevan ”riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia suosituksia”.

Tämä kuulostaa järkevältä, vai mitä?

Näyttöön perustuvaan lääketieteeseen liittyy kuitenkin oletuksia ja lieveilmiöitä, joita meidän on syytä tarkastella hiukan tarkemmin.

Voisin kuvitella, että joku lukija on jo poistumassa tämän blogipostauksen ääreltä ajatellen:  ”Eihän kukaan järkevä ihminen voi tosissaan väittää, että näyttöön perustuvassa lääketieteessä olisi mitään kyseenalaista.”

Juuri tällaiset vahvat reaktiot estävät meitä usein tarkistamasta oletuksiamme. Siksi ehdotan, että huomatessasi itsessäsi vastaavan vahvan reaktion, suhtaudu siihen uteliaasti.

Utelias suhtautuminen on auttanut monesti itseäni tarkistamaan asioita uudemman kerran, ja pohtimaan tarkemmin, olenko ymmärtänyt asian oikein tai mitä mahdollisia tärkeitä näkökulmia on jäänyt huomioimatta.

 

Onko näyttöön perustuva lääketiede siis erityisen luotettavaa?

 

Tähän väliin tekee mieli sanoa, että joku varmaan miettii, kuka kuvittelen olevani, kun kehtaan esittää tällaisia kysymyksiä.

Aikanaan minulta jäi psykologian pääaineopinnot kesken, enkä ole niitä jatkanut loppuun, joten minulla ei ole esimerkiksi maisterin tutkintoa. Voisi sanoa, että sain sen sijaan silmiä avaavaa käytännön kokemusta mielenterveysalasta potilaan roolissa.

Olen loputtoman kiinnostunut tästä aihealueesta ja haluan tutkailla asioita syvällisesti ja monelta kantilta. Lisäksi olen valmis kuuntelemaan asiantuntijoita, esimerkiksi tutkijoita, psykologeja, psykiatreja ym.

Erityisen kiinnostuneena kuuntelen sellaisia henkilöitä, joilla ei ole taloudellisia eturistiriitoja ja jotka puhuvat mm. hyvin tehtyjen tutkimusten ja tutkimusetiikan tärkeyden puolesta.

Esimerkiksi tässä kiinnostavassa videossa Stanfordin yliopiston professori John Ioannidis kertoo varsin kiinnostavia asioita näyttöön perustuvasta lääketieteestä ja siitä, miten se on kaapattu palvelemaan tahoja, joilla on oma lehmä ojassa.

Ja tällä videolla hän kertoo, miksi useimmat kliiniset tutkimukset eivät ole hyödyllisiä.

Näyttöön perustuvaan lääketieteeseen liittyviä pulmia tulee hyvin esiin tässä Duodecim -lehdessä julkaistussa Pekka Louhialan ja Harri Hemilän artikkelissa Näyttöön perustuva lääketiede – hyvä renki mutta huono isäntä.

Artikkelissa todetaan mm. näin:

”Jos satunnaistettu koe asetetaan ihanteeksi (»kultainen standardi»), on myös olemassa vaara, että aletaan yksipuolisesti suosia hoitoja, joista tällainen koe on tehty tai voidaan tehdä. Tältä pohjalta lääkehoidot saattavat saada valta-aseman, koska niitä on metodisesti helppo tutkia ja lääketeollisuus rahoittaa runsaasti niiden tutkimusta.”

 

Mitä tarkoittaa näyttö psyykenlääketutkimuksissa?

 

Näyttöön perustuvassa lääketieteessä näytön pohjana on erityisesti satunnaistettujen tutkimusten tulokset. Niissä pyritään osoittamaan, että tutkittava hoito, esimerkiksi lääkitys, on hyödyllinen.

Psykiatrisilla häiriöillä ei tiedetä olevan yhteistä patologiaa, joten miten lääkitysten tehoa voisi tutkia?

Ratkaisuksi otettiin käyttöön arviointiasteikkoja, jotta masennuksen ja muiden psykiatristen häiriöiden oireita voisi numeerisesti mitata.

Esimerkiksi masennuksen osalta yleisimmin käytössä oleva arviointiasteikko on käsittääkseni Hamiltonin asteikko.

Oireiden määrän arvioiminen ja niiden lisääntyminen tai väheneminen perustuu kokonaispistemäärään.

Asia ratkaistu?

Ei ihan…

Tällaisista pistemäärien muutoksista voi tutkimustuloksena näkyä eroa, joka on tilastollisesti merkitsevä, mutta jolla ei mitään käytännön merkitystä hoidettavalle potilaalle.

Se, että tutkimuksessa kerrotaan eron olevan tilastollisesti merkitsevä, ei siis automaattisesti tarkoita sitä, että hoito on potilaalle hyödyllinen ja parantaa hänen oloaan ja elämänlaatua.

Lääkäri voi sanoa vastaanotolla:

”Tämä lääke on tutkimusten mukaan hyvä lääke näihin sinun oireisiin.”

Mutta se ei välttämättä vastaa sitä, miten sinä tai minä käsitämme sanat hyvä lääke.

Uskoakseni ihmiset yleensä odottavat esim. psyykenlääkehoidolta olon helpottamista, töihin tai opiskeluiden pariin palaamista, jne.

Tällaisia lopputuloksia ei siis lääketutkimuksissa yleisesti tutkita, vaan pistemäärän vähenemistä oirekyselyssä.

Pistemäärän vähenemiseen taas on muitakin mahdollisia selityksiä kuin ”sairauden paraneminen”.

Tässä yksi mahdollinen syy:

Psykiatri Joanna Moncrieff puhuu lääkkeiden vaikutuksiin liittyen lääkekeskeisestä mallista erottaen sen nykyään yleisemmästä sairauskeskeisestä mallista.

Sairauskeskeisen mallin mukaan lääkkeiden ajatellaan toimivan siten, että ne korjaavat jonkin oletetun poikkeavuuden, kuten serotoniinivajeen, jonka uskotaan aiheuttavan oireita.

”Lääkekeskeinen malli auttaa meitä ymmärtämään, että aivoihin vaikuttavat lääkkeet muuttavat mielentilaamme muuttamalla tapaa, jolla aivomme normaalisti toimivat. Lyhyellä aikavälillä jotkin lääkkeet voivat tuottaa vaikutuksia, jotka koetaan hyödyllisiksi ihmisille, jotka ovat akuutissa ahdistuneisuuden tai ahdistuksen tilassa. Tunteita turruttavan lääkkeen ottaminen voi tarjota lyhytaikaista helpotusta henkilölle, joka on syvästi onneton, peloissaan tai hämmentynyt, mutta pitkällä aikavälillä lääkkeen ottamisella, joka muuttaa aivojen normaalia kemiaa, voi olla haitallisia vaikutuksia.”

Hän kirjoittaa muutakin kiinnostavaa mm. tässä suomennetussa artikkelissa.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös: Maksuton 3 toipumisen mahdollistavaa ja mielen hyvinvointia tukevaa ajattelutapaa -luento

 

Miten tutkimukset etenevät?

 

Taustatietona voi olla hyödyllistä tietää, miten lääketieteellinen tutkimusprosessi etenee ideasta julkaistuihin tutkimustuloksiin.

Lääketieteellisten tutkimusten osalta on kaksi polkua ideasta tutkimusartikkeliksi.

Seuraavat kuvat olen tehnyt lääketieteen apulaisprofessori F. Perry Wilsonin Coursera-kurssillaan Understanding Medical Research näyttämien kaavioiden ja selostuksen pohjalta.

 

Tämä akateemisen tutkimuksen polku voi F. Perry Wilsonin mukaan viedä jopa vuosikymmenen, sillä sekä apurahahakemuksen että käsikirjoituksen arviointi- ja muokkauskierroksia voi olla useita.

Lääketeollisuuden tekemien tutkimusten polku taas näyttää tältä.

 

Apurahahakemusten kirjoittaminen on heille tarpeetonta, joten tämä tutkimuspolku näyttää aika paljon yksinkertaisemmalta.


Huom. Sain palautetta ’käsikirjoitus’-sanan käytöstä. Se on kuitenkin oikea ja käytössä oleva termi tässä yhteydessä. Kun tutkimusartikkeli julkaistaan lehdessä, se on tutkimusraportti/artikkeli. Sitä ennen tässä prosessissa sitä kutsutaan käsikirjoitukseksi. Asiasta voit lukea esimerkiksi Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään -kirjasta.


Vertaisarviointi

 

Yksi melko usein vastaan tuleva oletus on tämä:

”Lue vertaisarvioituja julkaisuja. Ne ovat tarkistettuja ja siksi luotettavia.”

Ilmeisesti monet olettavat, että vertaisarvioijat näkevät kaiken tutkimukseen liittyvän aineiston ja voivat tarkistaa, että raportoidut tulokset ym. tiedot pitävät paikkansa. Ikävä kyllä näin ei suinkaan ole.

Vertaisarvioijat arvioivat tutkimuksen laatua siitä kirjoitetun artikkelin perusteella.

 

Julkaise tai tuhoudu! Johdatus tieteelliseen viestintään -kirjassa kerrotaan vertaisarvioinnista:

”Referee-käytäntö eli vertaisarviointi on vieläkin tieteellisen artikkelijulkisuuden ytimessä. Käytännöllä on omat puutteensa: täsmälleen samoja asioita tutkiva tutkija on hyvä asiantuntija, mutta voi suhtautua kilpailijaansa nuivasti. Toisaalta vähän etäisempien asioiden tutkija ei välttämättä ole ekspertti. Arviointi on subjektiivinen asia, ja yksi referee voi ylistää, toinen lytätä arvottomaksi. Refereet tunnistavat huonosti huijauksia eivätkä huomaa virheitä.”

”Hit or miss”, sattumankauppaa, toteaa  F. Perry Wilson (Yale School of Medicine) kertoessaan vertaisarvioinnista jo aiemmin mainitsemallani Understanding Medical Research -kurssillaan.

Vertaisarvioinnin tarkoituksena on arvioida käsikirjoituksen laatua ja sitä, sopiiko se julkaistavaksi. Vertaiset voivat tarjota arvokasta palautetta, jonka perusteella käsikirjoitusta voi muokata paremmaksi. Aina vertaisarvioijilta saatu palaute ei F. Perry Wilsonin mukaan kuitenkaan ole kovin rakentavaa.

Hän mainitsee kurssillaan myös siitä, että artikkeleissa näemme sen, mitä kirjoittajat haluavat kertoa, mutta vain harvoin kenelläkään on pääsyä varsinaiseen tutkimusdataan.

Takaisin ylös

 

Tutkimuksiin liittyvät pulmat

 

Kaksoissokkotutkimusten sudenkuopat

 

Duodecim-lehdessä julkaistussa artikkelissa käsitellään Satunnaistetun kontrolloidun tutkimuksen periaatteita ja sudenkuoppia. (Julkarin sivustolta löydät linkin, josta pääset lukemaan artikkelin.)

Artikkelin mukaan:

”Asianmukaisesti tehty satunnaistettu kontrolloitu tutkimus (randomized controlled trial, RCT) on terveydenhuollon interventioiden tehon (vaikuttavuus ihanneolosuhteissa) osoittamisen kultainen standardi.”

”Tutkimuksiin osallistuvat henkilöt ovat hoitoon motivoituneita potilaita. Heiltä on poissuljettu useita muita sairauksia, joita terveydenhuollon arjessa vastaavaa sairautta sairastavilla potilailla puolestaan saattaa olla. Satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset antavatkin tietoa intervention tehosta parhaassa mahdollisessa tilanteessa. – – – Satunnaistetuissa kontrolloiduissa tutkimuksissa tehokkaaksi osoitettujen interventioiden vaikuttavuus terveydenhuollon arjessa onkin usein toivottua heikompi.”

Gøtzsche vinkkaa kirjassaan Survival in an Overmedicated World: Look Up the Evidence Yourself, että tutkimuksia lukiessasi kannattaa huomioida, ovatko tutkimuksen koehenkilöt sinun kaltaisiasi, kun pohdit omia terveyteen ja hoitoihin liittyviä päätöksiä. Kirjassaan hän siis opastaa, miten selviytyä tässä ylilääkityssä maailmassa ja etsiä tietoa hoidoista itse.

Erityisen luotettavina yleensä pidetään satunnaistettuja kaksoissokkotutkimuksia.

Sokkouttamisen ajatellaan tekevän tuloksista luotettavampia ja puolueettomia, koska testin käytännön toteuttajille eikä koehenkilöille kerrota, saako koehenkilö esimerkiksi masennuslääkettä vai lumelääkettä.

Sokkouttamisen pulmana on kuitenkin sivuvaikutukset, jotka voivat paljastaa, kumpaan ryhmään koehenkilö kuuluu.

 

Muita tutkimusten ongelmia

 

Seuraavat huomiot löytyvät tästä Robert Whitakerin kirjoituksesta:

Masennuslääketutkimuksissa sellaiset potilaat, jotka tällä hetkellä käyttävät masennuslääkkeitä, lopettavat lääkityksensä lyhyellä aikavälillä ennen kuin heidät satunnaistetaan lääke- tai plaseboryhmään.

Plaseboryhmä on tästä syystä pikemminkin vieroitusoireisten ryhmä.

Tutkimuksiin osallistuvat eivät myöskään kovin hyvin vastaa potilaita tosielämässä, vaan niihin valikoidaan potilaita, jotka todennäköisemmin reagoivat hoitoon hyvin. Tutkimuksiin ei esimerkiksi tyypillisesti oteta mukaan henkilöitä, jotka käyttävät useita erilaisia lääkkeitä tai joilla on useita diagnooseja.

Whitakerin mukaan ”tutkimukset ovat osoittaneet, että 60-90 prosenttia todellisen maailman potilaista on suljettu teollisuuden rahoittamien masennuslääketutkimusten ulkopuolelle.”

”Vaikka masennuslääkettä saaneiden potilaiden oireet ovat vähentyneet RCT-tutkimuksissa, suurin osa heistä pysyy lopulta masentuneina.”

Nämä huomiot siis löytyvät tästä Whitakerin blogista.

Kaikesta tästä huolimatta monien tutkimusten perusteella sanotaan, että ”lääkkeet toimivat”.

Myös psykiatri David Healyn blogista löytyy sisältöä mm. satunnaistettuihin kontrolloituihin tutkimuksiin liittyvistä pulmista. Hän mm. sanoo täällä, että satunnaistetut kontrolloidut tutkimukset ovat ”kultainen standarditapa piilottaa haittatapahtumia”.

Hänellä on piilotetuista haittatapahtumista paljonkin sanottavaa, sillä hän on toiminut  asiantuntijatodistajana oikeustapauksissa, joissa SSRI-ainetta on pidetty ainakin osasyyllisenä murhaan. Tästä syystä hän on nähnyt mm. lääkeyhtiön sisäisiä asiakirjoja, joihin ulkopuolisilla ei yleensä ole pääsyä.

John Ioannidis nostaa myös esiin monia masennuslääketutkimuksiin liittyviä pulmia tässä artikkelissa, jossa hän käsittelee kahta laajaa meta-analyysia masennuslääkkeiden tehokkuudesta.

 

Yksi pulmista siis on tutkimusten lyhyt kesto.

Tässä Robert Whitakerin kirjoituksessa, johon jo aiemmin viittasin, hän kuvailee myös, miten nämä lyhyet tutkimukset on yksi palapelin osa.

Jos huomioimme vain tämän palapelin palan, vaikuttaa tilanne hyvin erilaiselta kuin jos huomioimme palapelin muut palaset.

Tutkimuksiin liittyvistä pulmista ovat kirjoittaneet myös Aku Kopakkala kirjassaan Masennus – Suuri serotoniinihuijaus, Peter C. Gøtzsche kirjassaan Tappava psykiatria ja lääkinnän harha ja James Davies kirjassaan Hajalla – Onneton totuus psykiatrian nykytilasta.

Katso/kuuntele myös Aku Kopakkalan haastattelu täällä.

 

Mitä tarkoittaa NNT ja miksi siitä on oleellista tietää?

 

Lukiessani kirjaa Julkaise tai tuhoudu – johdatus tieteelliseen viestintään tuli vastaan tällainen kiinnostava ajatus:

”Erityisesti ravitsemuksen ja lääkinnän alueella esiintyy nykyään virallisen tieteen ja viranomaisten auktoriteetin kyseenalaistamista. Vähähiilihydraattinen ruokavalio eli niin kutsuttu karppaus, erityisesti eläinrasvan runsasta syömistä kannattavana versiona, on virallisen ravitsemustieteen ja lääketieteen suositusten vastainen. Karppauksen mielipidejohtajat, jotka voivat olla koulutukseltaan lääkäreitäkin, ovat usein vakuuttavia mediaesiintyjiä. He vetoavat avun saaneiden yksilöiden todistusvoimaisiin ”pelastuskertomuksiin”, siinä missä lääketiede puhuu väestötason tilastollisista muutoksista. ”

Huomioi erityisen tarkasti tämä lainauksen lopusta löytyvä ajatus: lääketiede puhuu väestötason tilastollisista muutoksista.

Kun menet lääkärille ja hän kirjoittaa sinulle lääkereseptin, oletatko, että tämä lääke auttaa minua?

Kun potilaalle kerrotaan, että ”tämä lääke on tutkitusti tehokas”, lienee yleistä olettaa, että lääke on avuksi juuri sille henkilölle, jolle resepti kirjoitetaan.

Tämä on minusta sellainen ongelmallinen oletus, josta liian harvoin puhutaan.

Mitä siis tarkoittaa NNT?

Se on lyhenne sanoista number needed to treat.

”Number needed to treat (NNT-luku) on potilasmäärä, joka on hoidettava, jotta yksi potilas hyötyisi. Luku siis kertoo, kuinka monta potilasta on hoidettava, jotta yksi päätetapahtuma (kuolema, sydäninfarkti, leikkauskomplikaatio tai muu vastaava) estyisi.” (Tilastomatetiikan peruskäsitteitä pähkinänkuoressa)

Lääketutkimuksiin osallistuvat yksittäiset koehenkilöt voivat reagoida monin eri tavoin. Joidenkin olo paranee ja joidenkin huononee. Joidenkin olo ei muutu mihinkään.

Esimerkiksi täällä SSRI-lääkkeiden NNT:ksi mainitaan 7.

Tosin kun pidetään mielessä se, että esim. plaseboryhmä voi pikemminkin olla vieroitusoireisten ryhmä, asia ei ole ihan näin yksinkertainen.

Peter C. Gøtzsch kirjoittaakin täällä, että NNT on psykiatrian parissa harhaanjohtava ja voisi olla parempi ilmaista NNH (number needed to harm).

Tällaiset asiat joka tapauksessa usein unohtuvat, kun sanotaan, että tutkimusten mukaan lääkkeet toimivat.

Lääkärin vastaanotolle hakeutuvalle potilaalle ei liene selvää, että sillä tarkoitetaan väestötason tilastollisia muutoksia, eikä sitä, että tämä lääke auttaa juuri kyseistä potilasta.

En itse asiassa tiedä, onko tämä ihan selvää lääkäreillekään. Ainakaan minulle kukaan ei menneisyydessäni ole asiasta maininnut, vaan jäin siihen käsitykseen, että minulle määrätyt lääkkeet olisivat avuksi juuri minulle.

Jos siis esimerkiksi masennuslääkkeet eivät auta, ehkäpä masennuksesi ei olekaan poikkeuksellisen hankalaa laatua, vaan kuulutkin niihin (useimpiin) ihmisiin, joille lääkkeestä ei ole hyötyä. Haittavaikutusten saamista toimimattomuus ei toki estä.

Takaisin ylös

Raportointiin liittyvät pulmat

 

Lääketutkimusten tulokset julkaistaan yleensä kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä. Sillä tavalla tieto tutkimuksesta ja sen tuloksista päätyy muiden saataville.

 

Julkaisuharha

 

Käsityksiin mm. psyykenlääkkeiden tehokkuudesta vaikuttaa myös ns. julkaisuharha.

Esimerkiksi Ben Goldacre puhuu tieteellisiin tutkimuksiin liittyvistä ongelmista, ja mm. siitä, miksi on suorastaan katastrofaalista, että kaikkia tehtyjä tutkimuksia ei julkaista. Positiiviset tutkimustulokset julkaistaan todennäköisemmin kuin negatiiviset, ja tämä johtaa meitä harhaan.

Ehdotan tutustumaan esimerkiksi tähän Goldacren videoon What doctors don’t know about the drugs they prescribe (suom. Mitä lääkärit eivät tiedä lääkkeistä, joita määräävät).

Emme voi tietää todellisia lääkitysten vaikutuksia, jos kaikkia tuloksia ei julkaista.

Kiinnostavaa luettavaa julkaisuharhasta masennuslääkkeiden osalta on esimerkiksi tämä Erick Turnerin ym. artikkeli.

Mad in America sivuston Education -osiosta löytyy Turnerin luento tästä tutkimuksesta.

Suosittelen tutustumaan muihin Education -osiosta löytyviin luentoihin.

Esimerkiksi Kirschin luento The Emperor’s New Drugs on kiinnostavaa katsottavaa.

 

 

Vastaako yleinen käsitys lääkehoitojen vaikutuksista todellisuutta?

 

Tarkoittaako esimerkiksi pisteiden väheneminen oirekyselyssä, että lääke toimii?

Riippuu siitä, mitä tarkoitetaan toimivuudella.

Kun lasketaan pisteitä yhteen oirekyselyssä, mitataanko välttämättä esimerkiksi masennuksen paranemista? Vai mitataanko esimerkiksi oireiden muuttumista, ja syynä voi olla jokin ihan muukin kuin se, että lääkitys toimii hoitaen sairautta.

Mainitsin psykiatri Joanna Moncrieffin jo aiemmin. Tässä muutamia ajatuksia hänen ja Mark Horowitzin kirjoittamasta artikkelista, jonka löydät suomennettuna täältä:

”- – on aivan eri asia kertoa, että lääke vaikuttaa masennuksen taustalla olevaan kemialliseen syyhyn, kuin kertoa, että se muuttaa aivoja tavoilla, joita emme ymmärrä, ja että se saattaa vaikuttaa lumevaikutuksen tai turruttamisen kautta.”

”Masennuslääkkeiden tunnustetaan yleisesti turruttavan tunteita (annoksesta riippuvaisella tavalla), mukaan lukien surun ja ahdistuksen lisäksi myös tervetulleita tunteita, kuten onnellisuutta ja iloa. Tunteiden turruttaminen vähentää todennäköisesti myös masennuspisteitä, ja mielenterveysongelmainen voi kokea sen hyödylliseksi, mutta sitä se ei välttämättä ole.”

”— psykiatristen lääkkeiden vaikutukselle on olemassa vaihtoehtoinen selitys – ”lääkekeskeinen” malli. Tämän mallin mukaan psyykenlääkkeet vaikuttavat psyykkisiin oireisiin ja käyttäytymiseen muuttamalla aivojen normaalia toimintaa ja sitä kautta muuttamalla normaaleja psyykkisiä kokemuksia ja toimintaa.”

 

Käsitykset muuttuvat ajan myötä

 

Yksi tieteen ominaisuuksista on edistyvyys. On helppo uskoa, että ajan myötä virheellisiä käsityksiä korjataan, ja siksi käsityksen muuttuvat.

Kopakkalan kirjasta Masennus – Suuri serotoniinihuijaus löytyy ajatusta herättäviä näkökulmia siihen, miten käsitys masennuksesta on muuttunut ajan myötä.

Hän kirjoittaa muun muassa:

”Käsitys masennuksesta harvinaisena, mutta hyvin paranevana sairautena säilyi pitkään. Vuonna 1964 NIMH (National Institute of Mental Health), Yhdysvaltojen mielenterveysviranomainen totesi, että masennus parantuu hyvin eikä uusiudu, hoidettiin sitä tai ei.”

Kopakkala kertoo myös alan arvostetun tutkijan, Dean Schuylerin todenneen vuonna 1974:

”Masennuksen spontaani paraneminen on niin tehokasta, että on vaikea arvioida minkään sitä hoitavan lääkkeen tai sähkökäsittelyn vaikutusta. Vaikka jokin lääke nopeuttaisikin oireiden katoamista – spontaani paraneminen vaatii kuukausia – niin pitkäaikaistuloksia niillä tuskin voi parantaa. Masennus parantuu yleensä täysin ilman erityisiä interventioita.” 

Kiinnostavaa luettavaa on myös WHO:n tekemä tutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää masennuksen seulonnan ja hoitosuositusten mukaisen hoidon tärkeyttä. Tutkijat yllättyivät tuloksista, sillä vuoden kuluttua lääkitsemättömät voivat paremmin kuin lääkityt.

Törmäsin todella pysäyttävään lukuun vieraillessani Kelan Tietotarjotin -sivustolla tätä blogipostausta kirjoittaessani. Kyseisen sivuston etusivulla tuli vastaan tämä:890%

Sen kerrotaan olevan mielenterveyskuntoutujien määrän kasvu viimeksi kuluneiden 25 vuoden aikana.

Miten olemme päätyneet tilanteesta, jossa ”masennus parantuu hyvin eikä uusiudu, hoidettiin sitä tai ei” nykyaikaan, jossa Masennus on kansantauti, joka vie varhaiseläkkeelle?

Mielenterveyskuntoutujien joukkoon mahtuu toki muitakin kuin niitä, joiden diagnoosina on masennus.

Jonkun mieleen voi tulla vaikkapa tällainen ajatus:

”Masennuksesta ehkä paraneekin ilman, mutta on varmasti ihan toinen juttu, jos ihmiselle on määrätty psykooosilääkkeitä…”

Ennen kuin otaksut, että näin sen täytyy olla, minulla on muutama ehdotus:

Tutustu Skitsofrenia -onko diagnoosi totta -kirjaan.

Katso/kuuntele tämä haastattelu, jossa vieraanani oli Jaakko Seikkula. Kutsuin hänet kertomaan avoimen dialogin hoitomallista ja tämän mallin käytöstä psykoosien hoidossa.

Tämä psykoosilääkkeisiin liittyvä luento Psychiatric Medications and Long-term Outcomes for Schizophrenia on kiinnostavaa katsottavaa.

Myös tässä Antipsychotics: Short and Long-Term Effects luennossa on kiinnostavaa ajateltavaa.

Minusta meidän on syytä kysyä, mitä ihmettä on tapahtunut. Jos meillä on toimivat lääkkeet, eikö mielenterveyskuntoutujien määrän pitäisi pikemminkin vähentyä?

Takaisin ylös

Lopuksi

 

Täytyy myöntää, että kaikesta edellä mainitusta johtuen huokaisin raskaasti lukiessani Hoitosuositusryhmien käsikirjasta:

”Kliinisessä lääketieteessä – myös Suomessa – hoitokäytännöt vaihtelevat, ja käytössä on menetelmiä, joiden hyötyä ei ole tieteellisesti osoitettu. Tämän takia kliinistä työtä palvelevia, tutkimusnäyttöön perustuvia hoitosuosituksia (clinical practice guidelines) julkaistaan ympäri maailman.”

Jos esimerkiksi käyt vilkaisemassa depression Käypä hoito-suosituksia, voit huomata, että suositusten lisäksi löydät myös Näytönastekatsaukset-välilehden.

Tämä näyttökuva otettu 28.12.2022.

Näytönasteet A, B, C ja D. A tarkoittaa vahvinta näyttöä ja D heikointa.

Näyttökuva otettu 29.12.2022. Tässä kuvassa näkyy vain pieni osa tästä luettelosta.

 

Toivon tämän blogikirjoituksen selventävän riittävästi sitä, miksi en puhu yleisten hoitokäytäntöjen puolesta, vaikka virallisen tiedon mukaan näyttö niiden toimivuudesta on vahvaa.

Jos voisin yhden asian hävittää maailmasta, niin tämän valtavan epäreilun ja ihmisten hyvinvointia heikentävän oletusten ja tutkimuksiin liittyvien kyseenalaisien käytäntöjen kokoelman kadottaisin mieluusti tuhkana tuuleen.

Kaikki tutkijat ym. eivät tietenkään toimi epärehellisesti ja epäeettisesti. Niillä tahoilla, jotka eivät toimi meidän kaikkien edun mukaisesti, on kuitenkin paljon vaikutusta siihen, miksi nykyisin yleiset hoitokeinot ei kovinkaan usein ole potilaalle avuksi.

Oppiminen, asioiden ymmärtäminen perusteellisemmin ja uudet näkökulmat ovat minulle tärkeitä asioita, joten kommentoi ihmeessä, jos olen sinusta esimerkiksi käsittänyt jotain väärin.

Yhtä mieluusti kuulen muita ajatuksia, kommentteja, palautetta, kysymyksiä yms. joita tästä kirjoituksesta herää, joten kirjoita kommentti ja kerro, mitä tuumailet!

Laita hyvä kiertämään!

    1 Response to "Psyykenlääketutkimusten ongelmat | 7+ keskeistä syytä, miksi lääkkeet eivät monilla toimi"

    • fredrik lihr

      Jokaisen minkä tahansa tieteenalan tutkijan on valittava ”työhypoteesikseen” determinismi, koska on kannustettava kausaalisuuksien löytämiseen ja silloin niitä myöskin löytyy. Mitä on tehnyt psykiatrian tutkija? Hän on valinnut ”työhypoteesikseen” psykiatrian paradigman eli lääkeyhtiöiden kielteisen suhtautumisen kausaalisuuksien löytämiseen koska tekevät miljardeja vain oireita hoitamalla. Syitä löytämällä sairaus voitaisiin parantaa eikä lääkkeitä enää tarvittaisi. Tällä hetkellä tällä planeetalla kukaan ei tiedä yhdenkään mielensairauden etiologiaa eikä yhtäkään sairautta osata parantaa. Oireita osataan hoitaa mutta kun lääkitys lopetetaan oireet palaavat. Minusta on käsittämätöntä että julkisilla varoilla ylläpidetyssä yliopistossa on sellaisia tiedekuntia kuten teologian ja psykiatrian. On uskomatonta että voit väitellä tohtoriksi psykiatriassa vaikket tiedä perusasioista yhtään mitään.

Kirjoita kommentti

Your email address will not be published.