Laita hyvä kiertämään!

Intuitiosta ja  sen kuuntelemisesta | Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2022 järjestin ohjelmaa Astetta parempi elämä -sivullani Facebookissa.

Yksi tämän teemapäivän livevideoiden aiheista oli Mitä opin intuitiosta ja sen kuuntelemisesta järjestäessäni ensimmäisen Self-Trust Summitin toukokuussa 2022. Livevideolla puhuin myös siitä, miksi tämä on tärkeää mielenterveysaiheiden kannalta.

 

Miksi intuition kuuntelu on mielenterveydelle tärkeää?

 

Helmikuussa 2022 aloin suunnitella tätä englanninkielistä verkkotapahtumaa, jonka aikana haastattelin 17 henkilöä self trust -teemaan, eli itseen luottamiseen liittyen.

Haastatteluissa puhuimme mm.

  • miten luottaa itseensä
  • miten tehdä valintoja, jotka pohjautuvat omiin arvoihin
  • miten kuunnella omaa intuitiota ja luottaa siihen

Nämä ovat mielestäni tärkeitä aiheita myös mielen hyvinvoinnin kannalta, ja monien meistä täytyy oppia ikään kuin kantapään kautta luottamaan omaan sisimpään.

Esimerkiksi tutustuessamme uuteen ihmiseen emme välttämättä tiedä, miksi voi tulla sellainen olo, että nyt tässä ei ole kaikki ok.

Monet meistä ovat oppineet, että täytyy olla järkevä peruste asioille. Olemme oppineet etsimään loogisia perusteita päätöksille, sen sijaan että kuuntelisimme omaa sisintä.

Minun ainakin on täytynyt kantapään kautta oppia, että on syytä luottaa esimerkiksi siihen oman sisimmän pieneen kuiskaukseen ”nyt ei ole kaikki kohdallaan”, vaikka en ymmärtäisi järjellä, miksi tuntuu siltä.

Nimenomaan ohittaessani nämä hälytyskellot olen aiemmin elämässäni päätynyt tilanteisiin, jotka eivät olleet mielen hyvinvoinnille suotuisia. Oletkohan kokenut jotain vastaavaa?

Koen korvaamattoman arvokkaaksi sen, että olen oppinut luottamaan omaan olotilaan, ja siksi halusin puhua mielenterveyspäivänä tästä teemasta.

Oman intuition kuunteleminen on minusta tärkeää, onpa kyseessä se, että jokin asia vetää puoleensa tai sellainen tilanne, että jokin arveluttaa ja herää epäilys siitä, että kaikki ei ole kohdallaan.

 

Kuka sinä olet?

 

Useissa tämän verkkotapahtuman haastatteluissa tuli vastaan se, että monet meistä on aika hukassa vielä aikuisenakin.

On aika yleistä, ettemme tiedä, keitä olemme ja on epäselvää, miten se oma sisin kertoo.

Siihen, keitä ajattelemme olevamme vaikuttaa mm. se, mitä olemme oppineet muilta ihmisiltä.

Millainen minun pitäisi olla ja miten minun kuuluu toimia, jotta minut hyväksytään?

Millaisista asioista olen saanut kiitosta ja mistä taas kritiikkiä?

Monet meistä oppivat olemaan sellaisia versioita itsestämme, että meidät hyväksytään.

Aikuisenakin voi olla hämmentävää miettiä, mikä on tärkeää itselle; Erityisesti jos ei vastatessaan mieti sitä, mistä on saanut omassa lähipiirissä hyväksyntää tai mitä siinä omassa kulttuurissa arvostetaan ja korostetaan.

Haastateltavistani esim. Marcy Neumann kertoi hyvin vaikuttavasti siitä, miten hän aiheutti monille läheisilleen pettymyksen alkaessaan toimia niin kuin itsestä tuntui hyvältä ja aidolta.

Saamieni palautteiden perusteella yksi tämän tapahtuman hyödyistä oli se, että osallistujat kuulivat muiden kokemuksia esimerkiksi siitä, mitä on tapahtunut, kun muuttaa omaa toimintaansa ja läheiset eivät välttämättä pysty sopeutumaan tähän muutokseen.

Voi olla lohdullista kuulla, että muillakin on samankaltaisia kokemuksia, ja että vaikeistakin tilanteista on selvinnyt.

Myös mielenterveyden kannalta on minusta tärkeää hahmottaa, että jonkun elämä voi olla muiden mielestä tosi hienoa tai menestyksekästä ja kuitenkin ihminen itse voi voida huonosti. Minusta ei ole mikään ihme, että joku voi pahoin esimerkiksi silloin kun omiin saavutuksiin tms. sisältyy arvoristiriitoja.

Hankalat tunteet ja mukavuusalueen laajeneminen

Ns. hankalat tunteet ovat aihe,  joka tuli vastaan monet kerrat keväällä 2022 alkaessani suunnitella tätä tapahtumaa.

Tehdessämme jotain uutta voi herätä esimerkiksi pelkoa, ahdistusta ja muita hankalia tunteita.

Muistan monet kerrat sanoneeni puolisolleni silloin keväällä, että minua pelottaa ja minua ahdistaa.

Ahdistus ja pelko eivät kuitenkaan estäneet minua järjestämästä tätä nettitapahtumaa.

Koin vahvasti niin, että minun kuuluu järjestää tämä tapahtuma, ja sanoin puolisolleni:

”Anna minun vaan ilmaista nämä tunteet. Nämä nyt vaan kuuluvat asiaan, koska olen tekemässä jotain uudenlaista. Olen hakeutumassa kauas mukavuusalueeni ulkopuolelle. Nämä eivät ole vaarallisia tunteita.”

Minusta nämä tunteet kuuluvat meidän ”käyttöjärjestelmään”.

On normaalia tuntea olonsa epämukavaksi, kun tekee jotain uutta, ja suuntaa mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Mielenterveysaiheiden kannalta minusta on oleellista ymmärtää se, että nämä hankalat tunteet voivat viedä meitä kohti kasvua.

Ne voivat kertoa siitä, että olet menossa mukavuusalueen ulkopuolelle. Siellä on kasvun mahdollisuuksia. Sillä tavalla mukavuusalue laajenee.

Yksi konkreettinen vaikutus, mikä tuon nettitapahtuman järjestämisellä minuun oli, on se 10.10.2022 mielenterveyspäivä, jossa tästä aiheesta puhuin.

Olin aiemmin ajatellut itseäni ihmisenä, joka voi tehdä jotain yksinään, mutta ei voi pyytää ketään mukaan.

Mielenterveyspäivää varten pyysin kuitenkin kaksi ihmistä mukaan keskustelemaan tärkeistä teemoista kanssani.

Toisen keskustelun jouduimme siirtämään myöhemmäksi sairastumisen vuoksi, mutta joka tapauksessa tämä mielenterveyspäivätapahtuma Astetta parempi elämä -sivulla Facebookissa oli seurausta siitä, että aiemmin tänä vuonna laajensin mukavuusaluettani.

Kun suhtautuu epämukaviinkin tunteisiin asioina, jotka kuuluvat ihmisen käyttöjärjestelmään, pystyy käsittelemään ja kohtaamaan ne helpommin.

Hankalat tunteet eivät väistämättä kerro mitään oleellista minusta tai sinusta ihmisenä tai siitä mihin pystyt ja mihin et.

Micara Linkin kanssa muuten juttelimme Self-Trust Summitissa mm. siitä, mistä tunnistaa onko intuitio viemässä hyvään suuntaan, kohti kasvua vai ei.

 

Esimerkki siitä, miksi intuitiota kannattaa kuunnella

 

Tässä yhdenlainen esimerkki siitä, miksi intuitiota kannattaa kuunnella, vaikka sen viesti ei kävisi järkeen:

Yksi haastateltavistani oli Her Nexx Chapter säätiön perustaja, jota kutsutaan lempinimellä Lady Chap.

Etsiessäni haastateltavia päädyin tämän säätiön nettisivuille ja muistan ajatelleeni, että tämä ei ehkä ole sellainen taho, johon yleensä otetaan yhteyttä tällaista nettitapahtumaa järjestäessä.

Jokin siinä sivustossa kutsui minua kuitenkin kovasti puoleensa, joten päätin laittaa viestiä ja kysyä, voisinko haastatella tätä säätiön perustajaa.

Tavattuani tämän säätiön perustajan ja kerrottuani hänelle lisää tästä suunnittelemastani tapahtumasta, eräs toinen henkilö sieltä otti minuun yhteyttä.

Hän toivoi voivansa tavata minut ennen kuin esittelisi minut eräälle heidän bloggaajista, joka kirjoitti jutun heidän blogiinsa tästä nettitapahtumastani.

Tavatessani tämän Suzannen hän kysyi minulta, miksi tämä self-trust aihe on minulle tärkeä.

Kerroin hänelle taustastani ja aiemmista elämänkokemuksistani tähän aiheeseen (ja mielenterveysteemaan) liittyen.

Kuultuaan vastaukseni hän tokaisi:

”Mahtoiko Lady Chap mainita, että olemme järjestämässä mielenterveysaiheista tapahtumaa? Kuulostaa siltä, että sinulla olisi siitä aiheesta jotakin sanottavaa!”

Ja niinpä olen yksi vapaaehtoisista projektimanagereista tämän tulevan Mental Wellness – ohjelman parissa.

Tässä vuosien varrella olen tutustunut tosi paljon erilaisiin ajattelutapoihin ja mm. siihen, miksi monilla mielen pulmat kroonistuvat, ja ongelmat kertaantuvat ja lisääntyvät vähenemisen sijaan.

Tapasin jokin aika sitten Lady Chapin uudelleen tämän Mental Wellness -ohjelman tiimoilta ja puhuimme aiheesta lisää.

Hän sanoi minun nostaneen esiin monta uutta näkökulmaa, joista hän ei ollut aiemmin kuullutkaan.

Hän myös kommentoi, että hänestä on tosi hienoa, että vuosien varrella kerryttämäni tietämys ja eri näkökulmat saadaan mukaan siihen, miten tätä mielenterveysteemaa käsitellään tuota ohjelmaa toteutettaessa.

Siinä tilanteessa ajattelin sitä Piiaa, joka vuosia sitten ajatteli, että ei tässä elämässä ole mitään järkeä, ja mietti, kannattaako koko elämistä enää edes jatkaa. Minulla on ollut elämässäni se niin tuskainen ja vaikea jakso, etten tiennyt, onko järkeä edes elää.

Melko ihmeelliseltä tuntuvia asioita siis seurasi siitä, että kuuntelin intuitiota, vaikka ajattelinkin kyseisen säätiön nettisivuille päätyessäni, että tämä ei ehkä ole sellainen taho, mihin yleensä otetaan yhteyttä summitia järjestäessä.

He ovat muuten myös julkaisemassa kirjaa naisten hyvinvointiin liittyen ja kysyivät, voisinko kirjoittaa siihen kappaleen tästä mielenterveysteemasta.

 

Lopuksi

 

On monta tapaa, miten oman sisimmän kuuntelu ja siihen luottaminen voi vaikuttaa hyvällä tavalla mielenterveyteen.

On jotain, mitä haluaisin sanoa sellaiselle ihmiselle, joka luottaa yksinomaan järkeen ja kaipaa yksinomaan loogisia perusteluita esimerkiksi päätöksiä tehdessään.

Vahva luottaminen logiikkaan voi estää kuuntelemasta sitä sellaista omaa olotilaa, joka kertoo vaikkapa pienistä varoitusmerkeistä, jotka saatat aistia, mutta ohitat ei-järjellisinä…

Entäpä jos kehosi tietää ja tunnistaa jotain sellaista, mitä et tietoisesti havaitse?

Ehdotan, että testaat, mitä intuition kuuntelemisesta seuraa.

Omaa intuitiota kuuntelemalla voi alkaa kertymään todistusaineistoa siitä, että on hyvä asia kuunnella sitä, kävi se järkeen tai ei.

 

Kuulen mieluusti mitä ajatuksia tämä teema sinussa herättää!

 

Self-Trust Summit nettitapahtuman (engl.kiel.) tallenteet on saatavilla myös Astetta parempi elämä -sivustolta. Lisätietoa löydät täältä.

Laita hyvä kiertämään!

Kirjoita kommentti

Your email address will not be published.