Mitä tehdä jos toipuminen ei edisty | Mitä jos elämä ja olotila ei tunnu edistyvän siitä huolimatta, että on hakenut ja saanut hoitoa mielen pulmiin?
Kokemusteni mukaan harmillisen monet päätyvät ajattelemaan, että elämän jumittuminen kertoo siitä, että oma tilanne on erityisen hankala.
On helppoa päätyä olettamaan, että oma häiriö/sairaus on sen verran vaikeaa laatua, ettei hoitokaan auta. Tätä oletusta voi vahvistaa myös se, jos ihmiselle kerrotaan esimerkiksi, että “sinulla on hoitoresistentti masennus”.
Olen itse menneisyydessäni ollut vuosia jumissa jotakuinkin samanlaisena pysyvän hankalan olotilan kanssa.
Löysin lopulta erinäisten sattumien kautta reitin pois siitä pitkään jumittaneesta tilanteesta.
On hyvä pysähtyä pohtimaan mistä on kyse, jos toipuminen ei edisty.
Tässä postauksessa haluan jakaa muutaman ajatuksen siitä, mitä on hyvä tarkistaa, jos elämä ja olotila jumittaa saadusta hoidosta huolimatta.
Mitä tehdä jos toipuminen ei edisty
Tiivistettynä kolme tärkeää tarkistettavaa asiaa ovat nämä:
- Ratkaistaanko oikeaa pulmaa
- Kuinka yleistä toipuminen on niiden hoitokeinojen avulla, joita ihmiselle on tarjottu
- Olisiko hyvä kokeilla jotain muita vaihtoehtoja (tai ylipäänsä olisiko muitakin vaihtoehtoja)
Katsotaan seuraavaksi kutakin näistä hieman tarkemmin.
Ratkaistaanko oikeaa pulmaa
Alkujaan masennuin vuosituhannen vaihteessa, lukion loppupuolella. Melko pian aloitin masennuslääkkeen käytön. Minulle kerrottiin, että masennus johtuu serotoniinivajeesta ja tarvitsen siihen lääkityksen.
Olotilani paheni masennuslääkkeestä huolimatta ja lopulta päädyin päivystyksen kautta psykiatriselle osastolle v. 2004.
Lääkityksiä lisättiin ja kaikesta hoidosta huolimatta elämäni tuntui jumittuneen.
Käännekohta tuli vastaan hyvin yllättäen kun eräs vanha tuttavani soitti pitkästä aikaa.
Hän kertoi eronneensa tyttöystävästään.
Itkin tuon puhelun jälkeen, sillä yhtäkkiä tajusin, mikä oikeasti mättää ja miksi olotilani ei helpota.
Lukion loppupuolella olin tavannut miehen, jonka kanssa meillä oli hyvin erilainen arvomaailma. Aloimme seurustella, mutta kyseinen parisuhde alkoi ihan vääristä lähtökohdista. Minä en nimittäin tuolloin uskonut, että minulla olisi valinnanvaraa.
Uskoin, että “minun täytyy ottaa puolisokseni se, joka minut huolii”. Ja niin päädyin yksiin tämän miehen kanssa, vaikka katsoimme maailmaa hyvin eri tavalla.
Arki oli hankalaa, varsinkin yhteen muuton jälkeen.
Pääsin v. 2002 yliopistoon opiskelemaan psykologiaa pääaineenani, kuten olin jo 14-vuotiaasta asti halunnut, mutta muutaman vuoden jälkeen jouduin keskeyttämään opinnot elämäntilanteen käydessä ihan liian raskaaksi.
Päädyin sairaalakierteeseen, jossa olin jonkin aikaa kotona ennen kuin taas hakeuduin osastolle olotilan pahentuessa.
Tuttavani soittaessa tajusin, ettei olotilani ikinä tule paranemaan, jos jatkan tässä parisuhteessa, joka ei kerta kaikkiaan toimi ja joka alunperinkin alkoi ihan vääristä syistä.
Ei ihme, että voin pahoin, kun elin arvoristiriitojen keskellä, arvaamattomasti toimivan miehen kanssa.
Jälkikäteen ajateltuna kaikki tämä tuntui ihan itsestään selvältä.
Ehdotan siis seuraavaa:
Jos elämä jumittaa eikä toipuminen edisty, tarkista onko elämässä läsnä sellaisia asioita, jotka eivät kerta kaikkiaan mahdollista hyvinvointia.
Toisinaan esimerkiksi parisuhde voi olla jumissa tai umpikujassa ja pulmat voi saada ratkaistua vaikkapa pariterapiassa.
Toisinaan voi olla parempi jatkaa elämässä eteenpäin, onpa kyseessä toimimaton parisuhde, tulehtunut työilmapiiri tai jokin muu pulma, mikä ei tue hyvinvointia.
Kuinka yleistä toipuminen on niiden hoitokeinojen avulla, joita ihmiselle on tarjottu
Toisena asiana kehotan tarkistamaan, kuinka yleistä toipuminen on niiden hoitokeinojen avulla, joita on tällä hetkellä käytössä.
Itse esimerkiksi aikanaan oletin, että psyykenlääkkeiden tehokkuus on tieteellisesti tutkittu juttu ja että niiden avulla ihmiset pääsevät sairaslomalta takaisin työelämään tai palaamaan opiskelujen äärelle.
On ollut melkoisen havahduttavaa – suorastaan järkyttävää – tajuta, mitä näiden lääkkeiden “tutkittu teho” käytännössä tarkoittaa. Olen aiemmin kirjoittanut psyykenlääketutkimusten ongelmista täällä.
Minusta on oleellista myös miettiä, että jos nämä nykyisin niin yleiset lääkehoidot toimivat, miten tämä on mahdollista:
”Mielenterveyskuntoutujien määrä on kasvanut 890 % viimeisen 25 vuoden aikana. Heitä on jo merkittävästi enemmän kuin kaikkia muita kuntoutujia yhteensä.”
Kyseinen teksti on julkaistu X:ssä Kelan ja tutkimus ja tilasto -tilillä tämän lyhyehkön videon kera. Kyseinen video on minusta kiinnostavaa katsottavaa esimerkiksi siltä kantilta, että SSRI-lääkkeiden käyttö yleistyi Suomessa 1990-luvulla.
Lisää tärkeää pohdittavaa löydät täältä: Mielenterveyden selviytymisopas
Olisiko hyvä kokeilla jotain muita vaihtoehtoja
Kolmantena tärkeänä asiana kehotan pohtimaan, olisiko hyvä kokeilla jotain muita vaihtoehtoja.
Lääkityksen lisäksi esimerkiksi minulle ei tarjottu muuta hoitoa. Monet toki haluavat hakeutua terapiaan, ja sitä minäkin pidin tavoiteltavana asiana.
Eräs psykiatri kuitenkin sanoi minulle v. 2009, että ongelmani ovat niin vakavia, ettei niissä edes terapia auttaisi.
“Turha hakea terapiaan. Sitä ei sinulle myönnetä.”
Onnekseni kuitenkin löysin avuksi olevia keinoja edistää hyvinvointiani, ja uusien työkalujen turvin päätin lopulta vieroittautua psyykenlääkkeistä. Olen myös koonnut tärkeimmät mielen työkalut ja avuksi olleet ajattelutavat Toipujan työkalupakki -verkkokurssiksi.
Tiedän siis omakohtaisestikin, että muitakin vaihtoehtoja on kuin nämä nykyisin yleisimmin tarjotut hoidot, joiden käyttöä perustellaan “vahvalla tieteellisellä näytöllä”.
Psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja ratkaisukeskeisen psykoterapian kouluttaja Ben Furman on kirjoittanut erinomaisen esipuheen James Daviesin kirjan Hajalla – Onneton totuus psykiatrian nykytilasta suomennokseen.
Hän kirjoittaa siinä mm. näin:
”Itse asiassa meidän tulisi kokonaan kyseenalaistaa sokea uskomme psykoterapian autuaaksi tekevään vaikutukseen. Monet ihmiset ovat toki saaneet avun psykoterapiasta, mutta tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmiset hyötyvät yhtä lailla muistakin, yhteiskunnalle huomattavasti edullisimmista auttamisen muodoista kuten vertaistuesta, kokemusasiantuntijoiden tuesta, tietoisuustaitojen opettelemisesta, korva-akupunktiosta, internetin itseapuohjelmista, kursseista, maallikoiden ohjaamista keskusteluryhmistä jne.” (Davies, 2015, s. 13.)
Olen aiemmin haastatellut Ben Furmania ja puhuimme mm. siitä, miten tärkeää olisi edistää ihmisten hyvinvointia ilman medikalisointia.
Keinoja on siis muitakin. Myös Toipujan työkalupakki -kurssille osallistuneiden palautteet ovat vahvistaneet ajatusta siitä, että on muitakin avuksi olevia asioita kuin terapia.
Eräs aiempi kurssilainen esimerkiksi kertoi etsineensä psykoterapeuttia työuupumuksesta johtuvan masennuksen hoitoon siinä vaiheessa, kun sattumalta kuuli tästä kurssista:
”Minulle tarjottiin psykoterapiaa työuupumuksesta johtuvan masennuksen hoitoon. Törmäsin sattumalta Piiaan ja minulle selvisi, että voi olla muitakin tapoja työstää omia ajatuksia tai selvitä hankalasta olotilasta. Olen todella iloinen, että kokeilin tätä kurssia toipumisprosessiksi, koska se tuotti välittömästi tuloksia omassa ajattelussa, säästi rahaa ja aikaa.” K.N., 27 v.
Lopuksi
Toipuuko osa ihmisistä hoidosta huolimatta – ei sen ansiosta?
Tämä voi olla alkuun epämiellyttävä kysymys pohdittavaksi. Voiko olla niin, että jotkut ihmiset toipuvat hoidosta huolimatta?
Minusta tämä on kuitenkin tärkeä pohdinnanaihe. On jo monenlaista viitettä siitä, etteivät nämä nykykäytäntöjen mukaiset hoitokeinot ole kovinkaan monille avuksi ja että ne itse asiassa voivat pahentaa tilannetta avuksi olemisen sijaan.
Aiempi postaukseni psyykenlääketutkimusten pulmista avaa tätä aihetta lisää, samoin kuin Mielenterveyden selviytymisopas.
Sinua voisi kiinnostaa myös tämä maksuton 7 päivän TOIVOA TOIPUJAN POLULLE -SÄHKÖPOSTIKURSSI.
Mitä ajatuksia tämä blogipostaus sinussa herättää? Kuulen mielelläni, joten jätä ihmeessä kommentti ja kerro ajatuksistasi!