Psykiatrin lausumat havahduttavat sanat

Tässä postauksessa kerron sinulle tilanteesta, jossa psykiatrin lausumat havahduttavat sanat saivat minut kyseenalaistamaan sen, millainen ajattelin olevani. En suosittele tekemään vastaavia virheellisiä johtopäätöksiä kuin minä menneisyydessäni olin tehnyt.

Psykiatrin lausumat havahduttavat sanat

En muista tarkalleen, mihin ajankohtaan tämä tapahtuma sijoittuu. Mutta siitä päätellen, että minulla silloin vielä oli kaikki lääkitykset, joita aikanaan vuosien ajan oli, ja olen lopettanut viimeisen niistä 2016, olettaisin että vuosi 2013 tai 2014 voisi olla aika lähellä. 

Vielä ennen kuin kerron, mitä pysähdyttävää hän minulle sanoi, haluan mainita tästä:

Puhun nyt sellaisesta aiheesta, josta minua on kehotettu olemaan kertomatta.

Minulle on sanottu, että ”älä kerro tuollaisista asioista, älä puhu näistä omista kokemuksistasi. Ne syövät uskottavuuttasi ja ei ne kuulu kenellekään.”

Kiitän näin kommentoineita huolenpidosta. Ymmärrän kyllä, mistä tämä ajattelutapa ja huoli nousee.

Koen kuitenkin, että tämä pyrkimys omien kokemusten salaamiseen osaltaan ylläpitää sitä ongelmaa, että ihmiset eivät voi kertoa taustaansa. Se, että ihmiset eivät voi avoimesti kertoa, mitä ovat kokeneet ja millä tavalla heitä on ns. yritetty hoitaa, on mielestäni osa ongelmaa. 

Näistä ei yleensä puhuta avoimesti, koska muut ihmiset voivat ottaa turhankin vakavasti jotkin asiat, kuten sen, että henkilöllä on jokin psykiatrinen diagnoosi.

Sen takia haluan puhua näistä asioista ns. niiden oikeilla nimillä ja tuoda näkyviin sen, mitä menneisyydessä on ei tarvitse tulla mukaan tulevaisuuteen. 

Tällä hetkellä eletään tällaista aikaa, jossa monet olettavat, että jos jollakulla on psykiatrinen diagnoosi se on faktaa, ja jos hänellä on lääkitys, se on tarpeen. Mutta se ei tarkoita, että näin väistämättä on. 

Siksi puhun näistä aiheista, vaikka ymmärränkin huolenpidon ja kehotuksen olla puhumatta. 

Havahduttava hetki

Muistan erään käynnin tämän psykiatrin luona. Kerroin hänelle, että en tykkää siitä, kuka olen, kun joskus unohdan ottaa lääkkeen tai olen joutunut olemaan pari päivää ilman sitä. Yksi lääkkeistä oli minulla sellainen, että sitä ei suoraan saanut apteekista vaan se täytyi muistaa tilata sinne etukäteen. 

Joskus kävi niin, että lääke loppui yllättäen ja jouduin pari päivää olemaan ilman. Minusta tuli hyvin ahdistunut ja levoton. En saanut kunnolla nukuttua, ja näin painajaisia yms. 

Kerroin tästä sitten tälle psykiatrille, että en tykkää siitä, kuka olen ilman näitä lääkkeitä. 

Muistan vielä kirkkaasti, miten hän heitti minulle vähän niinkuin sivulauseessa ohimennen:

”Jaa niin nuo… Ne ovat vaan vieroitusoireita. Kehosi on tottunut tähän lääkkeeseen, joten se reagoi tuolla tavalla, kun ei sitä saakaan.”

 

Tämä oli minulle pysähdyttävä hetki. Jäin miettimään: 

”Hetkinen… Jos se, mitä tulee näkyviin silloin, kun tämä loppuu kesken ja olen pari päivää ilman… Jos se ei olekaan sitä, mitä mä pohjimmiltani olen ilman sitä lääkettä, niin millainen minä sitten olen?”

Tämä on on ollut yksi havahduttavimpia hetkiä elämässäni. 

Vääriä johtopäätöksiä

Olin aiemmin ajatellut, että ne hankalat olot kertovat siitä, mitä minä olen siellä ikään kuin kaikkien niiden lääkkeiden alla.

Psykiatrin ohimennen heittämä toteamus pysäytti minut miettimään sitä, että jos kehoni on tottunut näihin ja siksi olen ahdistunut ja levoton, kun olen ilman lääkettä, millainen olisin, jos minulla ei olisi näitä ollenkaan. Millainen minä olisin, jos kehoni ei olisi tottunut näihin?

Tämä on yksi niistä asioista, jotka lopulta johdattivat minut etsimään muita keinoja.

Ajattelin, että on täytyy olla jotain muuta, joka on minulle avuksi. Olin ollut siihen mennessä jo vuosia ns. psykiatrinen potilas, eikä elämäni ollut edistynyt oikein mihinkään. 

Olin pysynyt aika lailla samassa jumissa jo pitkään.

Päädyin siis etsimään muita keinoja. 

Muutamien vuosien päästä olin oppinut lisää siitä, miten tämä oma mieli toimii ja miten sitä voi käyttää niin, että se tukee omaa hyvinvointia eikä estä sitä. Palasin keskustelemaan tämän psykiatrin kanssa, ja sanoin, että haluan lopettaa nämä lääkkeet. 

Olin siihen mennessä kerryttänyt jo niin paljon sellaisia mielen työkaluja, että halusin kokeilla vieroittumista kaikista lääkkeistä. 

Sitä prosessia sitten lopulta aloitettiin, ja yksi kerrallaan lääkitykset lopetettiin. 

Joulukuussa 2016 olen tosiaan vihoviimeisen lääkeannoksen syönyt niistä lääkkeistä, mitä minulla oli vuosia käytössä. 

Nykyään tiedän paljon paremmin, kuka olen ja tunnen itseni paljon paremmin. Koen olevani ihan eri tavalla elossa kuin ennen. 

Aiheesta lisää: Toipumisen mahdollistava tapa suhtautua psykiatriseen diagnoosiin

Tärkeitä aiheita haastavuudestaan huolimatta

Usein mietin, kuinka monet ihmiset ovatkaan vastaavassa tilanteessa, ja heille olisi tarpeen kuulla jotain samankaltaista ja pysähtyä miettimään jotakin samankaltaista. Kuinka paljon onkaan ihmisiä, jotka on olleet pitkään jumissa oman elämänsä kanssa ihan niin kuin minäkin olin?

Sen takia olen tässä puhumassa näistä aiheista siitä huolimatta, ettei näistä ole aina helppoa puhua. 

Kerroinkin esimerkiksi viikkokirjeentilaajille siitä, että pidin liven aiheesta Miksi en osallistu antistigmakampanjoihin, ja näin sitä edeltävänä yönä painajaisia.

Ei näitä aina ole helppo nostaa esiin, ja nämä ovat aika haastavia teemoja. Siitä huolimatta koen todella tärkeäksi puhua näistä aiheista. 

Siksi olen tehnyt myös maksuttoman luennon 3 toipumisen mahdollistavaa ja mielen hyvinvointia tukevaa ajattelutapaa. Siinä kerron kolmesta sellaisesta ajattelutavasta, jotka on olleet keskeisiä myös tällä omalla toipumismatkallani. 

Nyt tiedät, millaiset havahduttavat sanat minut pysäyttivät tajuamaan, etten minä välttämättä olekaan sitä, mitä olin kuvitellut olevani, ja kysymään tarkemmin, kuka oikeastaan olenkaan. Jos olet vastaavassa tilanteessa kuin minä olin, kehotan tarkistamaan, ettet ole tehnyt samanlaisia virheellisiä johtopäätöksiä itsestäsi kuin minä tein.

Esimerkiksi herkkyys on vasta viime vuosina muuttunut elämässäni ongelmasta vahvuudeksi. Aiemmin en osannut ”käyttää” herkkyyttä oikein eikä minulla ollut sellaisia työkaluja, että olisin voinut käsittää sen vahvuutena ja voimavarana. 

Kuulen mielelläni, mitä ajatuksia tämä aihe sinussa herättää.