Laita hyvä kiertämään!

Avoin kirje masennuslääkkeistä vieroittuville

 

Hyvä masennuslääkkeistä vieroittuva,

 

Kirjoitan sinulle tämän kirjeen, koska toivon, että siitä, mitä olen oppinut oman polkuni varrella, voi olla apua jollekin muullekin.

Kerron sinulle alkuun hiukan omasta taustastani ja siitä, miten ja miksi päädyin vieroittautumaan ensin masennuslääkkeestä ja sen jälkeen muista lääkkeistä.

Haluan myös jakaa ajatuksia avuksi olleista asioista ja muita huomioita matkani varrelta.

Voisi kaiketi sanoa, että päädyin vieroittautumaan muutamien sattumien seurauksena.

Käytin masennuslääkkeitä 2000-luvun alkupuolelta asti. Lukion loppupuolella (v. 2000) päädyin yksiin sellaisen miehen kanssa, jonka seura ei tehnyt minulle kovin hyvää.

”Olemattoman” itsetuntoni takia luulin kuitenkin, ettei minulla ollut valinnanvaraa. Luulin, että minun täytyisi ottaa kumppanikseni se, joka minut huolii.

Niinpä päädyin yksiin miehen kanssa, joka toimi hyvin erilaisesta arvomaailmasta käsin kuin minä. Jo yhteiselomme alkupuolella masennuin.

Näin jälkikäteen ajatellen, se oli ymmärrettävä reaktio siihen, miten erilaisia olimme ja miten vääristä lähtökohdista koko suhde alkoi. Sitä ei kuitenkaan kukaan minulta kysynyt, millainen se parisuhde oli ja miten olimme päätyneet yksiin.

Syy oireiluuni oli kuulemma masennus, johon tarvitsisin lääkityksen.

 

Sairaalakierteen alku ja loppu

 

Opiskelin 2002-2004 psykologiaa pääaineenani yliopistossa. Opintoihin liittyen luin siitä, miten masennuslääkkeet toimivat enkä osannut tuolloin kyseenalaistaa oppikirjoista lukemaani.

Opintoni jäivät lopulta kesken, sillä oloni paheni pahenemistaan, ja päädyin ensimmäistä kertaa psykiatriselle osastolle.

Tämän seurauksena lääkityksiäni lisättiin. Olon helpottamisen sijaan sama huono kierre jatkui, kunnes eräs vanha tuttavani soitti minulle pitkästä aikaa.

Hän kertoi eronneensa tyttöystävästään:

”Yhdessä elämisestä tuli niin sietämätöntä, että emme voineet jatkaa yhdessä.”

Itkin tuon puhelun jälkeen, sillä tajusin, että minun täytyy jostain löytää rohkeus muuttaa erilleen.

Niin ihmiset tekevät, kun heillä on näin paha olla suhteessa. He eroavat, ajattelin.

Tämä ajatus, joka jälkikäteen tuntui itsestään selvältä, sai minut hahmottamaan tilannettani uudella tavalla.

Minulla on paha olla, koska olin toimimattomassa parisuhteessa, joka oli alun alkaenkin alkanut vääristä syistä.

Sairaalakierre loppui sen jälkeen, kun erosin tästä miehestä ja muutin erilleen.

Tämä tapahtui vuonna 2007. Oloni helpottui sen verran, ettei uusia osastojaksoja sen jälkeen enää kertynyt.

Olin silti vielä vuosia ikään kuin jumissa psykiatrisen potilaan identiteetissä, ja lääkityksiä jatkettiin.

Psykiatrin havahduttavat sanat

 

Toinen sattuma tapahtui myöhemmin psykiatrin vastaanotolla. Kerroin psykiatrille, etten pidä siitä, millainen olen ilman lääkkeitä. Hän pyysi kertomaan tarkemmin, mitä sillä tarkoitan.

Kerroin, että tunnen sen olossani, jos unohdan ottaa lääkkeet. Minusta tulee levoton, valtavan ahdistunut, nukkuminen on vaikeaa, peilistä katsoo kalvakat ahdistuneet kasvot… siitä tiesin, että minun on täytynyt unohtaa ottaa lääkkeet.

Joskus saatoin olla viikonlopun ilman tiettyä lääkettä, sillä se piti muistaa etukäteen tilata apteekkiin, kun oli käymässä vähiin, ja joskus unohdin tehdä niin.

”En pidä siitä, millainen olen ilman lääkkeitä.”

Niin kuin tuttavani sanat joitakin vuosia aiemmin, psykiatrin sanat havahduttivat minut ajattelemaan tilannettani uudella tavalla.

Hän nimittäin sanoi:

Jaa niin nuo… Ne ovat vain vieroitusoireita! Kehosi on tottunut tähän lääkkeeseen, ja kun se ei sitä saa, se reagoi noin.

 

Havahduin miettimään:

Hetkinen… Jos se en olekaan minä, joka tulee näkyviin, kun unohdan ottaa lääkkeet… Jos se ei tarkoitakaan, että minä olen sellainen siellä lääkityksen alla, niin millainen minä sitten olen?

Tämä ajatus ei jättänyt minua rauhaan. Opittuani erilaisia mielen hyvinvointiin vaikuttavia työkaluja, ja tutustuttuani paremmin ihmismielen toimintaan, palasin psykiatrin luo keskustelemaan lääkitysten lopettamisesta.

Hän ei sitä suositellut. ”Sinulla on niin pitkään ollut näitä ongelmia, että en kyllä voi suositella lääkitysten lopettamista.”

Olisin mieluummin lopettanut lääkkeet vähitellen, ja psykiatrin avustuksella, mutta päädyin lopettamaan yhden lääkkeistä, Cymbaltan, omin päin. En silloin tiennyt juuri mitään vieroittautumisesta, enkä muutoinkaan suosittele lääkitysten lopettamista omin päin.

Riittävän asiantuntevaa apua siihen on toki melko hankalaa löytää, mutta nykyään onneksi on joitakin tahoja, jotka osaavat asiassa auttaa.

 

Vieroitusoireilua

 

Tein siis parhaani lopettaakseni lääkkeen asteittain, vaikka näin jälkikäteen kertyneen ymmärryksen valossa en voi sanoa, että olisin oikeasti lopettanut asteittain ja vähitellen. Silloin en kuitenkaan tiennyt muuta kuin sen, että ei ole suositeltavaa lopettaa niitä yhtäkkiä.

Aloittaessani vieroittautumisen minulla oli jo työkaluja käsitellä tunteita, ja suhtautumiseni esimerkiksi ajatuksiin oli muuttunut.

Vieroitusoireita, joita koin lääkityksen lopetettuani:

  • lihaskrampit
  • vatsaoireet
  • painajaiset
  • mielialan lasku
  • tärinäkohtaukset
  • palelu ja hikoilu vuorotellen
  • sydämen muljahtelu, rytmihäiriöt

 

Lukuisista fyysisistä oireista huolimatta, muistan mielialan romahtaessa ajatelleeni:

Voi ei! Suojasikohan se lääke minua sittenkin?

Onnekseni törmäsin silloin Aku Kopakkalan kirjaan Masennus – Suuri serotoniinihuijaus ja luin siitä:

Hyvin usein, kun lääkkeet lopetetaan, seuraa paha yllätys. Lääkkeitä syöneen olo heikkenee suuresti ja käy sietämättömäksi. Lääkäri päättelee, että sairaus uusii, ja määrää lääkkeen takaisin, joskus entistä suurempana annoksena. Potilas on matkalla kroonikoksi.

 

Masennuslääkevieroituksesta ja siitä miten vaikeaa se monille on, on onneksi alettu puhua enenevässä määrin.

Se on minusta hyvä asia, sillä ilman tätä keskustelua ja näiden aiheiden esille nousemista, monet voivat jäädä siihen virheelliseen käsitykseen, että vieroitusoireissa on kyse masennuksen palaamisesta.


Sivuhuomiona sanoisin tämän:

Tutustuttuani psyykenlääkkeisiin ja niiden vaikutuksiin lisää (mm. psykiatri David Healyn kirjoista), veikkaan, että ainakin osa niistä oireista, joiden tulkittiin olevan ”merkkejä pahenevasta sairaudesta” ja jotka johtivat uusien lääkkeiden määräämiseen, olivat aiemman lääkityksen sivuvaikutuksia.


Olen kiitollinen siitä, että luotin itseeni ja omaan harkintakykyyn. Koen olevani onnekas, että lääkkeen lopettaminen omin päin ja vieroitusoireista huolimatta onnistui lopulta parhain päin.

En kuitenkaan suosittele lopettamaan lääkityksiä omin päin. Siinä voi käydä huonostikin.

Myöhemmin olen kuullut, että yksi avuksi ollut asia saattoi olla se, että silloisiin lääkityksiini kuului myös Lamictal (lamotrigiini). 

 

Vertaistuki on monelle tärkeää

 

Vertaistuki on monelle tärkeää tukea vieroituksessa.

Esimerkiksi Facebookista löytyy SSRI-vieroituksen vertaisryhmä (sekä julkinen ryhmä että suljettu ryhmä, joista jälkimmäisessä voi käydä luottamuksellista keskustelua aiheesta).

Joskus olen kuullut ihmisten kertoneen lääkärille, että osallistuvat vertaisryhmässä keskusteluun, ja että lääkärit ovat suhtautuneet aika nuivasti vertaisryhmiin.

Minusta on kiinnostavaa, että esim. psykiatri Mark Horowitz joutui huomaamaan masennuslääkkeen lopettaessaan, että hänen kollegansa, psykiatrian professorit, oppikirjat ja viralliset ohjeistukset eivät olleetkaan avuksi lääkkeen lopettamisessa.

Kohdatessaan ongelmia omassa vieroituksessaan ja kärsiessään paljon voimakkaammista vieroitusoireista ja paljon pidempään kuin ”virallinen tieto” kertoi, hän etsi vastauksia muualta.

Hän törmäsi siihen, että netissä on vertaisryhmiä, joissa on enemmän tietoa turvallisesta vieroittautumisesta kuin lääkäreiden virallisissa tietolähteissä.

Vertaistuki on siis monille tärkeää, ja samalla muistuttaisin siitä, että vieroituksen onnistuttua ihmiset eivät välttämättä enää jää vertaisryhmiin kertomaan uusille tulokkaille onnistuneesta vieroituksesta. Elämä jatkuu ja vieroitusvaihe jää menneisyyteen.

Joskus vertaisryhmissä voi olla ihmisiä, jotka ovat vuosia kamppailleet vieroituksen kanssa. Siksi voi joskus syntyä tarpeettoman synkkä kuva siitä, mitä vieroitus tulee olemaan. Se voi herättää etukäteen pelkoa siitä, miten vaikeaa oma vieroittautuminen tulee olemaan.

Olemme kuitenkin yksilöitä, ja joillekin vieroittautuminen helpompaa kuin joillekin toisille. Syitä voi olla monia.

Yksi syy voi olla liian nopea vieroittautumistahti. Ehdotan tutustumaan esimerkiksi hyperboliseen annoksen pienentämiseen (hyperbolic tapering), josta löydät lisätietoa mm. tästä tekstistä.

 

Miten kestää vieroitusoireita?

 

Kirjoitin joskus Astetta parempi elämä -sivulla Facebookissa:


Toivoa on. ❤️
Värit voi palata maailmaan pitkänkin synkän jakson jälkeen.
Ilo, leikkisyys, elämänhalu voi löytyä, vaikka ne olisivat pitkään olleet kateissa.
Se ei tarkoita, että elämä olisi pelkkää auringonpaistetta siitä eteenpäin.
En itse asiassa usko, että edes haluaisimme elämän olevan pelkkää auringonpaistetta.
Jos haluaisimme, niin miksi valitsemme katsoa elokuvia, TV-sarjoja yms, joissa hahmoille sattuu ja tapahtuu jos jonkinmoista vastoinkäymistä matkan varrella…
Elämään ja ihmisyyteen kuuluu kaikenlaisia tunteita.
Synkkinä hetkinä, tai ajanjaksoina, toivon sinun muistavan, että toivoa on, vaikka itse ei sitä silloin näkisi.
Pilvisenäkin päivänä aurinko nousee. Siellä se auringonvalo on, vaikkemme pilvien takaa sitä näe. ❤️

 

Muutama ajatus synkkyydestä:

 

Sinä et ole ajatuksesi. Sinä et ole tunteesi.

 

Omiin ajatuksiin ja tunteisiin suhtautuminen hyvinvointia tukevalla tavalla, toisin sanoen samaistumatta niihin, on ollut avuksi.

Tässä tanskalaisen psykologin, Anders Sørensenin, suomennetussa haastattelussa on minusta myös hyviä ajatuksia siitä, miten selvitä vieroitusoireista.

Sørensenin mukaan:

”Vieroitusoireet ovat siis ongelma siksi, että ne voivat vetää huomiosi puoleensa. Ne voivat kaapata keskittymisesi, ne voivat varastaa sen muilta asioilta, joita haluat tehdä, kuten seurustella tai nauttia asioista, pysyä keskittyneenä tai jopa nukkua. Voimme ratkaista tämän ongelman psykologisesti.

– – –

Se on minusta ehdottomasti vahvin psykologinen ystävä psykiatrisessa lääkevieroituksessa, koska voitte itse asiassa oppia olemaan kiinnittämättä huomiota jopa melko vakaviin oireisiin, ja useimmat ihmiset huomaavat, että heillä on silloin parempi päivä tehdä asioita, siinä määrin kuin he voivat tehdä asioita.

Se on perusongelma, se on vaikeaa, koska huomiosi kiinnittyy jatkuvasti oireisiin ja ahdistukseen, mutta se ei muuta sitä, että voisit oppia sen. Voitte oppia, miten olla hädässä ja olla antamatta hätätilalle huomiota. Kun ymmärrämme, että vieroitusoireet ovat kuin haava, jonka kehonne osaa parantaa, se paranee, mutta me emme voi puuttua siihen. Emme voi nopeuttaa prosessia, mutta voimme antaa haavan olla haava ja paneutua muihin asioihin. Se kuulostaa vaikealta, tiedän, mutta se on mahdollista.”

 

Mitä vieroittautumisesta on seurannut?

 

”Kadonneet oireet”

 

Yksi erityisen yllättävistä asioista, joita omalla kohdallani masennuslääkkeestä vieroittautumisesta seurasi oli se, että erillisyyden tunne katosi.

En ole varma, osaanko kuvata ymmärrettävästi, mitä sillä tarkoitan, mutta olin vuosia kokenut itseni tavallaan erilaiseksi, ja ihan kuin en missään kuuluisi muiden ihmisten joukkoon.

Tämä voi kuulostaa erikoiselta, paitsi ehkä ihmisistä, jotka ovat kokeneet vastaavaa.

En kokenut oloani kovinkaan empaattiseksi ja muista ihmisistä välittäväksi.

Ennen lääkityksiä muistan olleeni hyvin empaattinen ja syvästi tunteva, joten tämä oli asia, jonka koin muuttuneen lääkitysten jälkeen.

Välittämisen, empaattisuuden ja tunteiden palaaminen vieroittautumisen jälkeen oli tervetullutta.

Myös melko omituiselta tuntuva kokemus oman kehon ulkopuolella olemisesta katosi.

Muistan sellaisia tilanteita, joissa puhuin pienen ihmisjoukon edessä ja minusta tuntui kuin olisin sivusta seurannut itseäni siinä ihmisten edessä. Ikään kuin olisin kuunnellut mitä selitin, mutta sivustaseuraajana.

Se tuntui tosi omituiselta kokemukselta ja muistan pitäneeni sitä yhdenlaisena merkkinä siitä, että olin poikkeava, jotenkin epänormaali…

Yllätyin, kun jonkin aikaa Cymbaltan lopettamisen jälkeen ja vieroitusoireista selvittyäni huomasin, että ne omituiset olot olivat myös kadonneet.

 

Tunteet palasivat

 

Tunteiden palaamisesta olen myös erittäin kiitollinen. Erityisherkkänä koen vahvasti ja syvästi ja minusta se on hyvä asia, varsinkin sen jälkeen, kun olen oppinut, että tunteet ovat hyvä asia eivätkä taakka.

Tunteet eivät pelota minua, koska tiedän, että ne kuuluvat ”meidän käyttöjärjestelmään”. Niillä on minusta tärkeä osansa esimerkiksi siinä, että pystymme tässä maailmassa ikään kuin navigoimaan omien arvojen mukaisesti.

Tunteet ovat aaltoja, jotka tulevat ja menevät, kun annamme niiden tehdä niin.

Minusta yksi ongelma näissä lääkitysasioissa on se, että asiat eivät tule käsitellyksi ja tunteet kohdatuiksi.

Pikemminkin usein jäädytämme pulmat osaksi elämää ja turrutamme vaikeita tunteita lääkityksillä, jolloin ihminen voi olla vuosia tilanteessa, joka ei tee hänelle hyvää.

On käsittääkseni melko yleistä, että ihminen kokee olevansa itse jotenkin viallinen, kun olo on vaikea. 

Olisi tärkeää tarkastella omaa elämää ja elinympäristöä, ihmissuhteita, menneitä kokemuksia, tulevaisuuden toiveita, kaikkea sitä, mikä voi tuntua hankalaltakin. 

Tunteiden palaaminen aiheutti vieroitusvaiheessa näin jälkikäteen ajatellen vähän koomiseltakin tuntuvia tilanteita.

Puolisoni ei oikein koskaan voinut tietää töistä palatessaan, mitä kotona oli odotettavissa.

Erään kerran esimerkiksi itkin ihan hillittömästi. Hän kysyi, mitä on tapahtunut ja yhä itkien näytin hänelle videon, jonka olin juuri katsonut YouTubesta.

Videolla kyyhky, haukka ja pöllö lennätettiin tarkan mikrofonin ohi, joka tallensi niiden lennosta aiheutuvan äänen. Videolla näytettiin kyyhkyn siiven iskuista aiheutuvat äänet ja samoin haukan siiven iskujen aiheuttamat äänet.

Pöllön lentäessä mikrofonin ohitse ei kuulunut ääntä… Itkin siis sitä, miten luonto voikaan olla näin kaunis, että pöllö voi lentää niin äänettömästi.

Minulle oli kovasti apua siitä, että puolisoni suhtautui näihin valtaviin tunneaaltoihin rauhallisesti. Hän lähinnä totesi: ”Okei. Tällaista tänään.”

Olen kiitollinen hänelle siitä, että hän pystyi niin rauhallisesti olemaan läsnä minulle, kun tunnekuohut yllättivät.

Masennuslääkkeestä vieroittautumisen jälkeen palasin jälleen keskustelemaan saman psykiatrin kanssa muiden lääkkeiden lopettamisesta. Ne hän suostui (vaikkakin aika varauksellisesti) purkamaan pyynnöstäni pikkuhiljaa annosta laskien.

Kaksi jäljellä ollutta lääkettä siis purettiin myös pois, ja viimeisen lääkkeen purku loppui 7.12.2016.

 

Huomioitavaa:

 

Lääkityksen lopettaminen ei itsessään ”tee autuaaksi”.

Kannustan etsimään erilaisia työkaluja oman hyvinvoinnin tueksi.

Tässä joitakin avuksi olevia työkaluja tai taitoja, jotka voivat tukea hyvinvointia:

  • mindfulness
  • meditointi
  • liikunta
  • sosiaaliset taidot ja hyvät sosiaaliset suhteet
  • tunnetaidot
  • kommunikointitaidot
  • omien tarpeiden ja tunteiden tunnistaminen ja ilmaiseminen

Elämä voi tuoda vastaan uusia haastavia tilanteita, ja meidän on hyvä oppia joka tapauksessa vaikuttamaan esimerkiksi omaan ajatteluun. Siksi erilaisia mielen hyvinvointia tukevia työkaluja ja niiden käyttöä on hyvä opetella.

 

Lopuksi

 

Monet kokevat tulleensa huijatuksi lääkityksen suhteen. Useimmat niistä, joiden kokemuksia olen kuullut tai lukenut, ovat sanoneet, että lääkityksen lopettamisen vaikeus on tullut yllätyksenä.

Heitä ei ole asiasta varoitettu tai kerrottu, miten hankalaa se voi olla.

Luulenpa, että useimmat lääkärit eivät ole edes tienneet siitä, miten hankalaa se voi olla.

Uskon siihen, että ainakin suurin osa lääkäreistä haluaa tehdä parhaansa ja ajattelee potilaan parasta suositellessaan lääkettä, mutta toimii valitettavasti vajailla tiedoilla lääkityksen vaikutuksista. Lääketutkimuksissa ja niiden raportoinnissa on nimittäin omat ongelmansa.

Lääkityksen lopettamiseen voi liittyä monenlaisia tunteita, esimerkiksi katkeruuden tunteita tai tunteita siitä, että on tullut kohdelluksi väärin. Voi tuntua siltä, että on tullut huijatuksi ja luottamus terveydenhoitojärjestelmäämme kohtaan on voinut murentua.

Monille on kerrottu, että lääkkeet ovat ”tutkitusti tehokkaita ja turvallisia, eivätkä aiheuta riippuvuutta”. Kun käy ilmi, ettei asia ihan niin olekaan, ei ihme, että monet kokevat olonsa pettyneeksi ja katkeraksi.

Nämä ovat mielestäni ymmärrettäviä tuntemuksia.

Samalla meidän on hyvä etsiä keinoja kohdata ja käsitellä nämä tunteet ja hankaluudet, jotta elämä voi jatkua mielekkäänä tällaisista kokemuksista huolimatta.

Minusta me olemme monella tavalla yhteiskuntana irrottautuneet tunteista ja siitä, mikä kaikki hyvinvointiimme vaikuttaa. Olemme ajautuneet kauemmaksi monista ihmisyyteen oleellisesti kuuluvista hyvinvointia tukevista asioista.

Yritämme ratkaista pulmia lääkkeillä. Ikään kuin ne voisivat korjata lapsuuden hankalat kokemukset, tai tämän hetken ihmissuhdevaikeudet, yksinäisyyden, hankaluudet työpaikalla…

Vieroitusvaihe voi olla vaikea ja pitkäkestoinen. Samalla se voi olla yksi vaihe matkalla kohti mielekkäämpää elämää ja oman ihmisyyden ja inhimillisyyden hyväksymistä uudella tavalla.

 

Toivon, että näistä ajatuksista on sinulle hyötyä.

 

Nyt tahdon toivottaa sinulle astetta parempaa elämää. ❤️

 

~Piia

Sinua voisi kiinnostaa myös: Toipumisesta – keskustelu Heidi Tommilan kanssa

Laita hyvä kiertämään!

Kirjoita kommentti

Your email address will not be published.