Tässä postauksessa pohdin kanssasi, kuka on vastuussa tunteistasi.
Olen itse vastuussa tunteistani.
Tämä on ollut viime vuosina ehkäpä yksi merkittävimmistä oivalluksista opiskeltuani, miten ihmismieli toimii.
Toinen ihminen ei voi tehdä minua eikä sinua onnelliseksi. Uskon, että on minun ja sinun oma tehtävä huolehtia omasta onnellisuudestamme.
Erityisen tärkeä asia tämä mielestäni on oivaltaa parisuhteen kannalta, koska edellyttäessämme toiselta ihmiseltä, että hän tekee meidät onnelliseksi, lykkäämme hänen hartioilleen valtavan painon.
Uskon, että tämä on sellainen vaatimus, jota kukaan ei voi puolestamme täyttää, etenkään pitkäaikaisesti.
En tarkoita tällä sitä, että puolisosi saisi kohdella sinua huonosti, ja sinun vain pitäisi olla onnellinen siitä huolimatta.
Jos sinua kohdellaan kurjasti, niin vastuun ottaminen omasta onnellisuudestasi voi tarkoittaa sitä, että lähdet tuosta ihmissuhteesta.
On mukavaa olla yhdessä onnellisia, ja tehdä asioita, jotka saavat itsessä ja puolisossa aikaan hyvältä tuntuvia tunteita.
Mutta ei ole puolisoni tehtävä tehdä minusta onnellista, eikä minun tehtäväni tehdä hänestä onnellista ja ainakin omassa elämässäni tämä suhtautumistapa toimii oikein hyvin.
Kehottaisin myös sinua ottamaan oman onnellisuutesi ja ”onnellistamisesi” ensisijaisesti omiin käsiisi.
Lue myös: Kommunikoitko todella vai jääkö homma puolitiehen?
Tärkeät tunnetaidot
Yksi tärkeistä taidoista elämässä ylipäänsä on omien tunteidensa ymmärtäminen ja taito vaikuttaa niihin.
Minulle tunteisiin vaikuttaminen ei tarkoita sitä, että tukahdutetaan epämiellyttäviltä tuntuvat tunteet. En kannata tunteiden tukahduttamista, vaan mielestäni on tärkeää ymmärtää, mikä tunnetta edeltää. Ja se mikä tunteita edeltää on ajatus.
Esimerkiksi kun meissä herää pelko, taustalla on jokin ajatus mikä sen aiheuttaa.
Voi olla, että pelko tällä hetkellä tuntuu nousevan niin nopeasti ja hetkessä, ettet ehdi ajatella sitä ennen mitään, vaan sen vain tuntuu tapahtuvan.
(Toisenlaisista tilanteista, joissa ”tunteet vain tapahtuvat” olen kirjoittanut tässä tekstissä: Miksi vältän puolisoni koskettamista kun hän on kurjassa tunnetilassa.)
Alun perin tunteen taustalla on kuitenkin ollut jokin ajatus, joka on tuon pelon herättänyt.
Ja näihin ajatuksiin meidän on mahdollista vaikuttaa. Meidän on aina mahdollista löytää useita näkökulmia asioihin, useita ajattelutapoja, useita tulkintatapoja.
Se, miten ensi näkemältä jotakin hahmotamme, ei ole totuus.
”Mitä minä tein?”
Ajatellaanpa vaikka että keskustelet jonkun kanssa. Kun keskustelu on päättymässä, keskustelukumppanisi rypistää kulmiaan, tuhahtaa ja lähtee sitten rivakasti kävellen pois.
Mitä luulet, mitä ajattelisit tuossa tilanteessa?
Uskon, että suhteellisen yleinen ajatus on jotakin omaan itseen liittyvää: ”Mitä minä tein? Sanoinko jotakin väärin? Tuo henkilö ei pidä minusta.”
Usein meille ihmisille on tyypillistä etsiä syitä toisten käyttäytymiselle ensimmäisenä omasta itsestämme tällaisissa tilanteissa.
Mutta voisiko olla mahdollista, että tuo henkilö yhtäkkiä muisti, että häneltä jäi jokin tärkeä asia kesken tai hän on unohtanut hoitaa jotakin ja kulmia rypistäessään ja tuhahtaessaan soimasi itseään, että ”kuinka minä voin olla näin hajamielinen, etten taaskaan muistanut…!”
Minusta useimmat meistä hyötyisivät suuresti, jos muistaisimme erilaisissa tilanteissa muiden ihmisten kanssa, että kaikki mitä ympärillämme tapahtuu, ei liity meihin itseemme.
Olen nimittäin monta kertaa jutellut ihmisten kanssa, jotka ovat päiväkausia, viikkokausia, kuukausia tai vieläkin pidempään kantaneet mukanaan ja pyöritelleet mielessään jotakin tapahtumaa, minkä ajattelivat liittyvän itseensä.
Sinua ehkä kiinnostaa myös: Syyttelyn sijaan myötätuntoa menneille sukupolville?
Joillekin heistä oli jo paljastunut, ettei toisen ihmisen reagointitavalla tai muulla mieltä painamaan jääneellä asialla ollutkaan mitään tekemistä heidän itsensä kanssa.
Ja joidenkin kanssa olen keskustellut siitä mahdollisuudesta, ettei asia välttämättä liittynytkään heihin ja heidän puutteisiinsa tai ”viallisuuteensa”.
Monet meistä käyttävät suuren määrän energiaa murehtiessaan asioita, joita ei itse asiassa olisi mitään syytä murehtia.
Saatat miettiä vuosikausia jotakin tapahtumaa, minkä toinen henkilö on jo ajat sitten unohtanut.
Vaihtoehtoisia selityksiä?
On ymmärrettävää, että mietimme asioita itsemme kautta, ja pohdimme, mitä tämä tarkoittaa minun kannaltani. Jos jonkin ajatuksen voisin kuitenkin tuoda siihen rinnalle omaan ajatteluusi, valitsisin luultavasti tämän: kaikki ei johdu sinusta, ja kaikki ei liity sinuun.
Ja se on hyvä asia. Tämä ei tarkoita, että sinä olisit merkityksetön.
Itselleni tämä ajattelutapa on ollut suureksi avuksi erilaisissa tilanteissa, joissa herää kysymys, johtuiko jokin asia esimerkiksi omasta toiminnasta tai omasta tavasta olla ja elää, ilmaista itseäni tms.
Nykyään kun huomaan ajattelevani liittyykö jokin asia juuri minuun, oikeastaan aika automaattisesti mieleni kehittää myös vaihtoehtoisia selityksiä. Siis useita vaihtoehtoisia selityksiä, ei vain yhtä.
Ja jätän ne ikään kuin ilmaan roikkumaan.
”Saattoi olla kyse tällaisesta asiasta, tai kenties tuollaisesta, tai ehkäpä tämä asia oli taustalla…”
En hyväksy niistä yhtäkään totuutena, koska en voi tietää, varsinkaan ellei ole mahdollisuutta tai syytä kysyä ja tiedustella toiselta henkilöltä, mistä on kyse.
Keskeistä tässä on mielestäni oivaltaa se, että jos usein annamme vastuun omista tunteistamme muille ihmisille, emme voi vaikuttaa kovinkaan paljon siihen, miltä meistä tuntuu ja miltä elämä maistuu.
Lue myös: 3 vinkkiä parempaan parisuhteeseen
Kun hahmotamme, että tunteemme nousevat omista ajatuksistamme ja omista tarpeistamme, eli oleellisella tavalla sisältä käsin, on helpompaa ottaa takaisin omiin käsiinsä myös vastuu omista tunteista, jos olet sen ulkopuolellesi jossakin kohtaa luovuttanut.
Huomaatko luovuttaneesi vastuun tunteistasi jollekulle muulle? Millaisissa tilanteissa kenties odotat jonkun muun tekevän jotakin tunnetilallesi? Mitä muita ajatuksia sinussa herää?