Podcast: Play in new window | Download
Subscribe: RSS
Miten ”Samista” tuli entinen skitsofreenikko | Kolmannessa Toivon tuoja-sarjan jaksossa nimimerkki ”Sami” kertoo siitä, miten hän aikanaan joutui psykiatriseen hoitoon ja miten hänen elämänsä on muuttunut sen jälkeen, kun hänestä ns. tuli entinen skitsofreenikko. Mitä sanottavaa hänellä on skitsofreniasta, psykoosista, lääkehoidosta ja toipumisessa avuksi olleista asioista? Mm. näitä asioita häneltä kysyin.
Lääkitysasioihin liittyen täältä löytyy lisätietoa siitä, miten hankalassa tilanteessa psykiatriset potilaat Suomessa voivat olla pakkolääkinnän kanssa:
”Suomi on muuttamassa viime hetkillä psykiatrisessa pakkohoidossa annettavaan lääkitykseen liittyvää lainsäädäntöä.
Kyse on siitä, että niin sanotusta pakkolääkinnästä on ollut Suomessa käytännössä mahdotonta valittaa.
Suomi sai asiasta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) tuomion jo yli 10 vuotta sitten. EIT kiinnitti vuonna 2012 antamassa päätöksessään huomiota potilaan oikeusturvaan. Potilaalle vastoin tahtoa annettu lääkitys perustui lääkärin päätökseen, josta ei voi valittaa tai jota ei voi muutenkaan saada tutkittavaksi.
Samankaltaisista tapauksista on vireillä myös muita valituksia Suomea vastaan.”
Myös tähän Psykologilehden Psykoosia voi hoitaa muutenkin kuin lääkkeillä -artikkeliin kannattaa tutustua.
Aiemmin Toivon tuoja -sarjassa: Psykiatrian absurdissa todellisuudessa – Etenevän psykoosisairauden puhkeaminen vai ymmärrettävä kriisi?
Myös tämä voisi kiinnostaa sinua: Avoimet dialogit ja psykoosien hoito -Vieraana Jaakko Seikkula
Joko olet katsonut 3 toipumisen mahdollistavaa ja mielen hyvinvointia tukevaa ajattelutapaa-videoluennon?
4 replies to "Miten ”Samista” tuli entinen skitsofreenikko"
Tämä on loistava! Kiitos!
Kiitos kommentistasi, Maija! Kiva kuulla 🙂
Hei, hienoa, että ”Sami” on päässyt irti psyykelääkkeistä. Itse haluisin vielä korostaa sitä, että lääkitystä ei tulisi koskaa lopettaa omin päin. Kannustimme itse lähiomaista niin tekemään ja seuraukset olivat valitettavasti ikävät. Lähiomaiselle puhkesi psykoosi uudelleen. Hän oli vaarallinen sekä itselleen että muille ja muuttui hyvin itsetuhoiseksi. Käytän itse paljon luontaistuotelääkkeitä ja täydentäviä hoitomuotoja. Uskoin, että omaiseni parantuisi täydentävillä hoitomuodoilla ilman lääkitystä, mutta olin valitettavasti väärässä. Nyt ymmärrän, että hänen kohdallaan lääkitys on pakollinen, jotta hän pysyy hengissä. Hän voi paremmin, kuin pitkään aikaan. Toki hänen kohdallaan tarvitaan myös muita täydentäviä hoitomuotoja lääkityksen lisäksi, mutta niiden aika on myöhemmin, kun hän on henkisesti riittävän vahva niitä käsittelemään.
Hei Marja! Ikävää kuulla että vieroitus ei lähiomaisesi kohdalla onnistunut.
Haluaisin korostaa tässä montakin asiaa liittyen omaan tapaukseen/vieroitukseen jos on puhjennut aatteita tuohon läheisesi tapaukseen ja olet mahdollisesti vertaillut näitä keskenään.
-En lopettanut lääkitystä seinään 7 ja puolen vuoden jälkeen. Lopetin sen turvallisesti lääkärin tuella (joka oli lopulta ihan puhdasta sattumaa enemmän kuin sopivan lääkärin etsimistä), ja hän neuvoi minua vähentämään leponex-nimistä lääkevalmistetta (klotsapiini) 25mg kerran kuussa. Tuota lääkettä oli toki jo vähennelty entuudestaan, mutta suunnilleen vuodessa 250mg annoksesta nolliin.
-Olen nyt ollut 4 vuotta ilman lääkitystä ja tavanomaisiin tunteisiin sekä kokemuksiin totuttelu on yhä raskasta vastoinkäymisten tullessa, koska olen ajallisesti myöhässä tuon 7 ja puoli vuotta. Kokemus on ollut sen verran rankka, että se on jättänyt pysyviä jälkiä, mm. pakkoliikkeitä yhä stressin alaisena, matala ärsyyntymiskynnys ja tunteiden heittely, jotenkin muuttunut persoona ja hieman omituinen katse, vaikka muut eleet ja ilmeet sekä kehon toimintakyky korjaantunut. Tästä tuskin tulen täysin toipumaan parhaaseen tai tavanomaiseen kuntoon toimimaan osana yhteiskuntaa ja vastaamaan ikäistäni normaalia arjessaan pärjäävää miestä ja se on hyväksyttävä ilman ”lätinöitä”. Yritän silti parhaani.
-En ole hakenut apua mistään muualta kuin vapaaehtoisesti ns. matalan kynnyksen keskustelupaikoista enkä tule todellakaan hakemaan. Se ei tarkoita sitä, ettei jonkun toisen tulisi hakea, erityisesti jos hänellä ei ole enää yhtään mitään toivoa tai kärsivällisyyttä negatiivisten tunnetilojen kanssa painimisesta ja ne tulee sanoitetuksi toisaikaisella tavalla siten ettei häntä enää kanssaelävät ihmiset saati sukulaiset ymmärrä, ja tämä tila vaan jatkuisi pahempaan kuukausien ajan. Tuo on ehkä yleisin ilmiö jota havaitsee kun on psykoosilääkkeistä vieroitukset epäonnistuneet. Minun tilannetta ei tulisi kepeästi verrata toisen tilanteeseen, vaan jokainen on erilainen yksilö.
-Minulle on tullut lukuisia kertoja itsetuhoisia ajatuksia koskien omia pelkoja mm. lapsettomuudesta tai kykenemättömyydestä tulla isäksi, sekä olen tehnyt todella typeriä sosiaalisista normeista poikkeavia asioita, kevein niistä on julkisesti yksin puhuminen ja naureskelu. Koen vastoinkäymiset ja heittelevät tunnetasot perustuen kokemaani yhä luonnollisina asioina ja tämän vuoksi en hoitoa vieläkään hae, vaan keskustelua. Olen selvinnyt niistä kaikista ja en pidä jatkuvaa itsetutkiskelua, itsensä muokkaamista yltiöpositiiviseksi kriisin keskellä, itsetunnonkohotussessioita ja itseensä uskomista erityisen hyvänä polkuna jos on psykoosin kokenut, pikemminkin päinvastoin. Tavanomainen keskustelu jossa ymmärretään että negatiiviset tunnetilat ovat tärkeä osa elämää ovat sen sijaan auttaneet paljonkin.
-Tiedän että jokaiseen lääkityksen lopettamiseen vaikuttaa erityisesti se miten prosessin tekee, kuinka pitkään lääkettä on syönyt jne. ja minkälainen persoonakin ihminen on luonnostaan. Se sisältää aina riskinsä jotka voivat olla suuret. Ikinä ei kannata lopettaa omin päin eikä varsinkaan seinään ellei ole täysin vakuuttunut ettei ole mitään hävittävää. Suosittelisin yhä jokaista halukasta lopettamaan vain ja ainoastaan hyvän lääkärin tuella jos on pitkän aikaa syönyt, mutta sellaisen etsiminen on kuin koittaisi löytää neulaa heinäsuovasta.
Tämä siksi että toivon ettette vahingossakaan päätyneet esim. inspiroituneena tästä videosta kokeilemaan ratkaisua lopettaa omin päin lääkitystä. Siinä on riskit ja ne on tiedostettava. Minulle kävin hyvin, sekä muutamalle tuttavalle, ja tunnen 2 ihmistä joille on käynyt hyvin huonosti. Se on hyvin tapauskohtaista. Silti hyvin harmi, vaikuttaa tilanteelta jossa ei ole kuin enemmän tai vähemmän huonoja ratkaisuja. Tärkeintä että hän pysyy siis hengissä.
Kärkäs ja paatosta täynnä oleva kommentointi tuo elämää ja monimuotoisuutta keskusteluun, jotta jäisi jotain mieleenkin.
-Sami sitaateissa.