Aika ajoin törmään kysymykseen normaaliudesta ja poikkeavuudesta.
Se on tullut vastaani vuosien varrella useassa muodossa, esimerkiksi kysymyksenä:
”Mistä tiedän, olenko normaali vai poikkeava?”
Tähän kysymykseen vastauksen saadakseen, täytyy ensin etsiä vastausta yllättävän moneen muuhun kysymykseen.
Milloin olet viimeksi pysähtynyt pohtimaan, mitä tarkoittaa sana normaali? Entä sana poikkeava/epänormaali?
Onkohan sillä väliä, miten nuo sanat määritellään, jos itsellä tai läheisellä on paha olla, hankala elämäntilanne ja/tai jonkinlaisia psyykkisiä haasteita?
Minua harmittaa, että niin monet sanat, käsitteet, ajatukset ja ajattelutavat jäävät meiltä ihmisiltä monesti pintapuolisesti ymmärretyiksi.
Emme useinkaan tarkemmin tutki ja pohdi niiden erilaisia merkityksiä tai niitä seurauksia, joita esimerkiksi erilaisilla sanojen määrittelytavoilla on.
Yksi mielestäni erityisen harmillisista tilanteista, joissa näin usein käy, on tavalla tai toisella psyykkiseen hyvinvointiin tai pahoinvointiin liittyvät termit.
Esimerkiksi normaaliuden ja poikkeavuuden käsitteet ja näiden määrittelytavat jäävät usein vaille tarkempaa tutkailua.
Tiedän, ettei kaikkia ihmisiä kiinnosta käyttää aikaansa tällaisten asioiden tutkailemiseen.
Uskon kuitenkin, että näitä on tärkeää pohtia ja että niillä voi olla merkittävää vaikutusta esimerkiksi siihen, miten toiveikkaita tai epätoivoisia olemme hankalassa elämäntilanteessa tai olotilassa.
Kun jonkun ihmisen elämä on muutoinkin haastavaa, ei mielestäni ole oikein, että hän saattaa turhaan kokea olevansa poikkeava, jotenkin oleellisella tavalla erilainen kuin muut ihmiset, vain sen takia, ettei tätä aihetta ole tarkemmin käsitelty.
Normaaliudesta ja poikkeavuudesta tai epänormaaliudesta puhuminen ihmisten, heidän käyttäytymisensä, ajattelun tms. osalta, on omiaan herättämään monenlaisia tunteita.
Siitä huolimatta aihe on niin tärkeä, että haluan nostaa sen esiin. Olen tehnyt aiheesta verkkoluennon, joka on saatavissa täällä.