Ajattelin listata Sinulle 50 asiaa, joista olen kiitollinen nyt, jotta voisit poimia tästä ainakin kymmenen Sinulle ja omaan elämääsi sopivaa ajatusta, joista voit kokea kiitollisuutta. Kun aloitin kiitollisuuspäiväkirjan pitämisen muutama vuosi sitten, huomasin, että aloin kokea oloni onnellisemmaksi.
Suosittelen kiitollisuuden aiheiden kirjaamista ylös johonkin erityiseen kirjaan, tai vähintäänkin listaamaan ne mielessäsi joka päivä. Huomasin, että kun teen ensimmäiseksi aamulla (ennen kuin edes nousen ylös) 10 kohdan listan asioista, joista olen kiitollinen, päiväni alkaa paljon paremmalla fiiliksellä. Ja kun viimeisenä illalla, juuri ennen nukkumaan käymistä listaa 10 asiaa, joista kuluneessa päivässä tai elämässä ylipäänsä voi olla kiitollinen, niin on helpompaa nukahtaa hyvillä mielin ja myös nukkua yö levollisesti.
Tässä minun 50 kiitollisuudenaihettani tänään:
1. Olen kiitollinen siitä, että osaan lukea ja kirjoittaa.
2. Olen kiitollinen siitä, että saan syödä, kun on nälkä.
3. Olen kiitollinen siitä, että minulla on kyniä ja paperia.
4. Olen kiitollinen siitä, että meillä on kahvinkeitin ja minulla on lupa käyttää sitä ihan milloin haluan.
5. Olen kiitollinen siitä, että en elä orjuudessa.
6. Olen kiitollinen siitä, että minulla on työhuone.
7. Olen kiitollinen siitä, että osaan olla kiitollinen.
8. Olen kiitollinen siitä, että opin muuttamaan minua rajoittaneen uskomuksen (”olen huono oppimaan”) paremmaksi uskomukseksi (”opin nopeasti”).
9. Olen kiitollinen siitä, että tänään oli pilvistä, koska tiedän, että se saa minut arvostamaan seuraavaa aurinkoista päivää enemmän.
10. Olen kiitollinen siitä, että tietokoneeni toimii.
11. Olen kiitollinen siitä, että Suomessa on hyvä kirjastolaitos.
12. Olen kiitollinen siitä, että huomenna on uusi päivä.
13. Olen kiitollinen siitä, että asiat ratkeavat.
14. Olen kiitollinen siitä, että miehelläni on hyvä ystävä, jonka kanssa käydä geokätköilemässä.
15. Olen kiitollinen siitä, että pärjään hyvin lemmikkiemme kanssa.
16. Olen kiitollinen siitä, että on kesä.
17. Olen kiitollinen siitä, että olen luonteeltani kärsivällinen.
18. Olen kiitollinen siitä, että minulla on elämässäsi hyviä ihmissuhteita.
19. Olen kiitollinen siitä, että minulla on ollut elämässäni ongelmia, joista olen voinut oppia paljon.
20. Olen kiitollinen siitä, että huomisestakin tulee hyvä päivä, kun teen siitä sellaisen.
21. Olen kiitollinen siitä, että jalkani toimivat.
22. Olen kiitollinen siitä, että minulla on toimivat kädetkin.
23. Olen kiitollinen siitä, että osaan ajatella positiivisesti.
24. Olen kiitollinen siitä, että elän suhteellisen turvallisessa maassa.
25. Olen kiitollinen siitä, että perheeni voi hyvin.
26. Olen kiitollinen siitä, että minulla on tietokone, tulostin ja puhelin.
27. Olen kiitollinen siitä, että koiralaumamme on tasapainoinen.
28. Olen kiitollinen siitä, että Suomessa on mahdollisuus opiskella vaikka mitä.
29. Olen kiitollinen siitä, että minulla on koti.
30. Olen kiitollinen siitä, että Suomessa on raitis ilma.
31. Olen kiitollinen siitä, että sain tänäkin aamuna aamupalan.
32. Olen kiitollinen siitä, että olen aina päässyt reissuiltani turvallisesti ja ehjänä kotiin.
33. Olen kiitollinen siitä, että Suomessa on paljon metsää.
34. Olen kiitollinen siitä, että minulla on pankkitili.
35. Olen kiitollinen siitä, että meillä on netti.
36. Olen kiitollinen siitä, että voin aina vain paremmin.
37. Olen kiitollinen siitä, että minulla on hyvä mielikuvitus.
38. Olen kiitollinen siitä, että törmäsin NLP:hen.
39. Olen kiitollinen siitä, että Suomessa ei ole sotaa.
40. Olen kiitollinen siitä, että osaan olla tyytyväinen elämääni.
41. Olen kiitollinen siitä, että uskallan elää omanlaista elämää.
42. Olen kiitollinen siitä, että minulla on paljon syitä tuntea kiitollisuutta.
43. Olen kiitollinen siitä, että minun on mahdollista opiskella.
44. Olen kiitollinen siitä, että osaan englantia.
45. Olen kiitollinen siitä, että olen elossa.
46. Olen kiitollinen siitä, että minulla on terveet silmät.
47. Olen kiitollinen siitä, että olen tavannut hankalan tuntuisia ihmisiä, koska olen oppinut paljon näistä kohtaamisista.
48. Olen kiitollinen siitä, että voin opiskella netissä monenlaisia kiinnostavia asioita (esim. www.alison.com, www.coursera.org)
49. Olen kiitollinen siitä, että kotiini ei ole murtauduttu.
50. Olen kiitollinen siitä, että vieressäni päivälevolleen käpertyneenä on kissa.
Miltähän sinun kiitollisuuslistasi näyttää? Voit kommentoida vaikkapa 3-10 kohdan kiitollisuuslistasi tämän tekstin alle. Näkisin mielelläni, mistä kaikesta sinä olet elämässäsi kiitollinen tänään.
Sinua voisi kiinnostaa myös: 3 toipumisen mahdollistavaa ja mielen hyvinvointia tukevaa ajattelutapaa -luento
2 replies to "50 asiaa, joista olen kiitollinen"
1. Olen kiitollinen miesystävästäni.
2. Olen kiitollinen ystävistäni.
3. Olen kiitollinen lapsistani ja heidän lapsistaan.
4. Olen kiitollinen, että minulla on koti.
5. Olen kiitollinen , että pystyn kävelemään.
6. Olen kiitollinen, että minulla on rahaa laskuihin.
7. Olen kiitollinen jokaisesta hymystä jonka saan.
8. Olen kiitollinen, että minulla on ruokaa.
9. Olen kiitollinen, että saan kulkea metsässä.
10. Olen kiitollinen, että aurinko paistaa.
Kiitos Ritva kommentista ja siitä, että jaoit oman listasi 🙂 Ihania kiitollisuudenaiheita sinulla!